Antropologi-dokumentteja Tuubissa maanantai, Huh 9 2007 

Youtubesta voi katsoa muutakin kuin musiikkivideoita; esimerkiksi BBC:n tuottamia dokumentteja kuuluisista antropologeista (BBC Anthropology Season, 2006):

Tom Harrisson – The Barefoot Anthropologist

Anthropology has always attracted more than its fair share of larger-than-life characters, and Tom Harrisson was one of the very largest.

Tales From The Jungle – Malinowski And The Trobriand Islanders

This film examines the work of Bronislaw Malinowski, often revered as the founding father of modern anthropology.

Tales From The Jungle – Carlos Castaneda And The Shaman

Carlos Castaneda rose to fame after the publication of his book, The Teachings Of Don Juan.

Tales From The Jungle – Margaret Mead And The Samoans

Exploring the work of Margaret Mead, this film investigates the 12 months Mead spent with the Samoans in the Twenties.

First Contact

Adventurous and high-paying tourists are being offered the chance to make ”first contact” with some of the world’s last remaining uncontacted tribes.

Via Savageminds, jossa myös terävää mielipiteenvaihtoa rainojen tasosta. Ihan kelvollisilta ne näin puolimaallikon silmin äkkiseltään vilaisten vaikuttivat. /ts

Toimistoetnologiaa maanantai, Maa 5 2007 

Helsingin Sanomien kulttuurisivuilla kirjoitettiin sunnuntaina (Esa Mäkinen: Jatkuvasta muutoksesta tuli toimiston arkea) erilaisista toimistotilaratkaisuista, joissa kuvastuu työnteon muutokset ja trendit. Kansatieteen tutkimuskohteisiin kuuluu työskentelyolosuhteet ja työkalut, mutten oikeastaan tiedä, kuinka paljon nykyajan toimistotiloja on tutkittu tieteenalamme näkökulmasta. Herkullisia teemoja  kyllä löytyisi.

Työhuoneen sisustuksessa näkyy esimerkiksi työsuhteen pituus ja laatu: pätkätyöläisen tarkoituksenmukaisesti kalustettu ja vähäisesti koristeltu työhuone kuvastaa keskeneräisyyttä ja epävarmuutta siinä kun vakituisessa työsuhteessa olevan työtiloissa jatkuvuus näkyy kirjahyllyssä vuosiluvuin merkityin mapein ja sekä vuosien mittaan kartutetuin käsikirjastoin. Huonetta on sisustettu ajatuksella tauluin, huonekasvein, jopa matoin. Suuri ja hyvässä paikassa konttoria sijaitseva työhuone voi myös olla statussymboli.

Avokonttori on luonteeltaan demokraattisempi, joskin sen luoma mielikuva tehokkuudesta ja läpinäkyvyydestä lienee osittain pelkkää mielikuvaa. Tosiasia on kuitenkin, että yhä harvempaan uuteen toimitilaan rakennetaan omia työhuoneita. Erilaisten ratkaisujen eduista ja haitoista keskustellaan yhä vaan, vertailevaa tutkimusta pääsevät tekemään ainakin Opetushallituksessa – yhdessä Suomen komeimmista virastotaloista – työskentelevät, jotka talon peruskorjauksen jälkeen pääsevät avokonttoriin (HS: 20.12.2006: Helsingin rumin talo korjataan kaunottareksi).

Hauskoja välähdyksiä konttorisustamisen historiasta voi katsoa Martelan 60-vuotisverkkonäyttelyssä.

Koppi- tai maisemakonttori, työpaikka- tai sähköpostihuumori piristää varmasti! /ts

 

Voiko humanisti olla giikki? tiistai, Hel 20 2007 

Sitä mietin kun kirjaan She´s Such a Geek – "Women write about science, technology & other nerdy stuff" – liittyen Inkling Magazine järjesti giikkityttöjen valokuvakilpailun, josta voi päätellä että giikeiksi itsensä lukevat teknisten ja luonnontieteellisten alojen ihmiset.

Geekkiähän käytetään nerdin eli nörtin "innokas tietokoneiden harrastaja" synonyyminä, mutta laajemmassa merkityksessä: "Erikoinen ja hieman hassu ihminen, jolla on jokin erityinen harrastus (usein tekniikkaan liittyvä). Negatiivinen ilmaisu, joka tarkoittaa lievästi epäsosiaalista mutta usein kuitenkin älykästä henkilöä. Positiivisempi ilmaisu kuin friikki." (lähde: Wikisanakirja http://fi.wiktionary.org/wiki/giikki)

Eli humanistit käyvät mainiosti giikeistä, miettikää vaikka jotain… arkeologeja! Hienoa tuossa giikki-ilmiössä on perinteisesti sosiaalisesti väheksyttyjen piirteiden kääntäminen eduksi ja vaikkapa seksikkyydeksi.

Laitetaan peliin myös mieskomeutta: Fredblomberg.com. Etsii muuten tyttöystävää… mutta kukakohan nuo kaikki kuvat on ottanut? /ts

Tiede rokkaa sunnuntai, Tam 14 2007 

Viime viikkoina on ilmassa ollut keskustelua journalismin ja bloggauksen suhteesta. Jukka Kemppinen avasi yhden näkökulman:

Blogi on nykyajan journalismia, jonka tarkoitus ja oikeutus on kansansivistystyö. Kirjoittaja arvelee olevansa hitusen tai paljonkin viisaampi kuin muut ja latelee huomiota, havaintoja ja elämänohjeita. Blogi on yhdistetty almanakka ja postilla. Siinä on mahdollisesti
hyödyllisiä tietoja maaiman merkeistä ja taivaankappaleiden asennostaa,
ja lisäksi elämän ohjeita kullekin päivälle.
(Kemppinen: Kiistän. 5.1.2007)

Valistetaan siis. Rohkenen suositella lukijoilleni ainakin Inkycircus -blogia, jossa kolme tiedetoimittajaa kirjoittaa hauskalla ja popularisoivalla tavalla tiedemaailman liepeiltä. Vaikka blogi määrittelee itsensä "Life in the girl nerd world" niin kyllä siitä miehetkin saa tykätä. Samalta sylttytehtaalta on peräisin myös verkkolehti Inkling Magazine ("on the hunch that science rocks"). Ikinä en ole blogimiitissä ollut, mutta Annen, Katien ja Annan kanssa voisin lähteä.

Pysytään bloggaamisen ja tieteen parissa ja valistetaan siitä että Helsingin kaupunginmuseon (ja ymmmärtääkseni myös HY:n kansatieteen laitoksen) Myllypuro-projektin tuloksia esitellään valokuvanäyttelyn ja verkkosivuston [Myllypurolaisia.fi] muodossa. Blogityyppinen sivusto täytyy pistää seurantaan, ensimmäisessä postauksessa tiivistettiin mielestäni hienosti lähiökulttuurin merkitys ja perustelut sen dokumentoinnin tärkeydelle. /ts

Lanka palaa keskiviikko, Jou 27 2006 

Agricolan Uudet historia-aiheiset mediat -sivulta voi kivasti plokata muun muassa mitä graduja yliopistoissa nykyjään tuotetaan. Nyt pisti silmään Tampereen yliopistolta historian gradu Antti Suoniolta Punk massakulttuurin airueena? Sex Pistols ja punk-rock suomalaisten arvojen peilinä tammikuussa 1978 (PDF):


Tutkin pro gradu ­tutkielmassani, miten Sex Pistolsiin ja
punk-kulttuuriin suhtauduttiin Suomessa tammikuussa 1978. Kyse on siis
nuorisokulttuurin ja valtakulttuurin yhteentörmäyksen tarkastelusta.
Tämä sukupolvien välinen välinen konflikti nousi huomiotaherättävälle
tasolle, kun Suomessa piti tuolloin esiintyä Sex Pistols -niminen
pahamaineinen punk-rockia soittava yhtye. Yhtyeen maahantulo
kiellettiin ja tapauksesta nousi kohu —

(tiivistelmä)

Minäkin olen punkin lapsi. Tai ainakin muistan punkkarit, seinäkirjoitukset ja huhut imppareista. Musiikista ei ole selviä mielikuvia, mutta jo nimi Sex Pistols kyllä kuulosti vaaralliselta. Erityisen tehokkaasti on jäänyt mieleen teksti "Lanka palaa… Punk" (spreijattuna se näytti vielä rajummalta) eräällä sillalla.

Siitä ei ole montaa vuotta kun opin, että Lanka palaa on loistava kappale Pelle Miljoona & 1980:n levyltä Vallankumous kulttuuriin (Lanka palaa Tumppi Varosen esittämä, Youtube). Kyseessä on kuitenkin Esko Elstelän kääntämä lainakappale, yllättävästi alkuperäinen on Let the sunshine in (YT:ssä tämäkin) hippimusikaalista Hair! /ts

Roska/kulttuuri lauantai, Jou 23 2006 

Jouluisen lahjapaperin rapistelun yhteydessä lienee soveliasta katsastaa, mitä eri kirjoittajat ovat todenneet roskan kulttuurisista merkityksistä. Aloitetaan kirjailija Don DeLillosta, joka romaanissaan Alamaailma (1999, Gummerus) kuvaa jätteenkäsittelymies Briania ihastelemassa New Yorkin Frehs Killsin täyttömäkeä:

Kolmetuhatta eekkeriä kasattua, muotoiltua ja tasoitettua jätettä, jonka aktiiviselle pinnalle puskutraktorit työnsivät jäteaaltoja. Näkymää katsoessaan Brian tunsi saavansa uutta voimaa. Proomuja purettiin, lakaisuveneet metsästivät karanneita roskia lahdelmista. Hän näki huoltojoukon työskentelelevän viemäriputkien luona ylhäällä penkereillä, joiden tarkoitus oli ohjailla sadeveden virtausta. Alhaalla rakennelman juurella oli naamarikasvoisia ja butyleenipukuisia ihmisiä, jotka tutkivat myrkyllisten aineiden säilytykseen tarkoitettua eristemateriaalia. Se oli tieteistarinaa ja esihistoriaa, jätettä tuli vuorokauden ympäri, työntekijöitä oli satoja, metallitelaiset kulkuneuvot tiivistivät jätettä, kauhaporat kaivoivat purkautumisaukkoja metaanikaasulle, lokit syöksähtelivät ja kirkuivat, pitkäkärsäiset kuorma-autot imivät sisäänsä irtoroskaa — Täyttömäki osoitti hänelle kertaheitolla, mihin jätevirta päättyi, missä kaikki halut ja kaipaukset, kaikki vettyneet mielenmuutokset, kaikki hartaasti haluttu ja sitten hylätty valui ulos. Hän oli nähnyt sata kaatopaikkaa muttei yhtään näin valtavaa. Kyllä, se oli vaikuttava ja ahdistava. (s. 203)

Mutta miten roskasta tulee roskaa? Suomen kansatieteilijöiden yhdistys Ethnos ry valitsi vuoden 2005 graduksi Raija Mannisen tutkimuksen "Roska on luksusta! Etnologinen tutkimus roskan
kulttuurisista merkityksistä.", jossa selvitetään esineen transformaatiota roskaksi ja roskasta takaisin esineeksi. Manninen kirjoittaa:

Koska roskat on vaarallisen  tai paljastavan luonteensa takia piilotettava, niistä ei puhuta, niitä ei pidetä käsillä eikä nähtävillä. Koska roskia pidetään annettuina eikä itse tuotettuina, on niiden sisään kirjoitettu huonompi, iljettävä toiseus. Tätä hyödynnetään kierrätetyissä tuotteissa, joissa hyödynnetään esineen korkeaa  ja roskan matalaa statusta. Roskalta pelastettu esine on jalompi uusi esine kuin alkuperäinen ennen roskiin joutumista.

Kun olemme heittäneet huolella paketoidun roskapussin jäteastiaan, roskamme muuttuvat jäteyhtiön omaisuudeksi. Roska alkaa erkaantua meistä  ja siitä tulee osa laitostunutta yhteiskuntaa, siitä tulee kauppatavaraa. (Ethnos-tiedote 4/2006)

Roskaa ei välttämättä tarvitsisi piilottaa: DeLillon romaanissa roska-antropologi Jesse Detwiler kehottaa jätemiehiä tekemään roskasta nähtävyyden:

Tavallinen kotitalousjäte pitäisi sijoittaa kaupunkeihin, joissa sitä
tuotetaan. Pankaa jäte näkyville. Antakaa ihmisten nähdä se ja
kunnioittaa sitä. Älkää piilottako jätteenkäsittelylaitoksianne. Tehkää
jätteen arkkitehtuuria. Suunnitelkaa suurenmoisia
jätteenkierrätyslaitoksia, kehottakaa ihmisiä keräämään roskansa ja
tuomaan ne itse kuljetushihnoille ja prässeihin. Oppikaa tuntemaan
roskanne. Ja kuumasta kamasta, kemiallisesta jätteestä ja ydinjätteestä
tulee nostalgian etäinen maisema. Bussimatkoja ja postikortteja, minä
takaan sen.
(s.316)

Jesse Detwilerin esikuvana on ilmeisesti A.J. Weberman, amerikkalainen garbologi ja dylanologi. Lisätietoa: Garbology.com. Tiedepiireissä on tunnetumpi roskatutkija on William Rathje Tucson Garbage Projecteineen, jossa tutkittiin Tucsonin kaupungin asukkaiden roskalaatikoiden sisältöjä.

Heittääkö roskiin siekailematta vai kierrättääkö? Tällä spekuloi arkeologi Jussi-Pekka Taavitsainen Tieteessä tapahtuu -lehden numerossa 5/2005 julkaistussa artikkelissa Roska ei valehtele: nuoret ajat ja arkeologia (PDF).

Olisiko meidänkin suunniteltava roskapussiemme sisältö
muistelmakirjoittajan tavoin jälkipolvia silmällä pitäen? Meidän
pitäisi ajatella  jäteasioita eri tavalla kuin aiemmin ja aiempaa
monipuolisemmin. Jos haluamme säilyttää yksityisyytemme, niin ehkä
meidän olisi syytä tehostaa kierrätystä. Mutta ainakin arkeologin on
muistettava ammattisolidaarisuus – miksi vaikeuttaa tulevaisuuden
arkeologien työtä? Ajatelkaamme kerrankin roskaa.

Mikäli jätepolitiikan tavoitteissa onnistutaan, kaatopaikat ovat jo uhanalaisia. Toivottavasti ainakin. Vielä ei siltä vaikuta, mutta  Suomen ympäristökeskuksen tutkija Jari Lyytimäki nostaa esille jo suojelunäkökulman:

Ehkäpä olisikin jo syytä keskustella joidenkin erityisen edustavien kaatopaikkojen säilyttämisestä ja lakisääteisestä rauhoittamisesta kulttuurimuistomerkkeinä? Kaatopaikoissa kulttuurin muistumat ja kerrostumat säilyvät paljon pidempään kuin tietoverkoissa, kirjoissa tai rakennuksissa. (Hiidenkivi 4/2006: Kaatopaikat ovat kulttuurin muistomerkkejä.)

Rauhaisaa joulua! Google Trendsin mukaan juuri näinä päivinä joulupukki on maailmanlaajuisesti melkein suositumpi kuin jeesus. /ts

Tvångsvenska och etnologi sunnuntai, Mar 19 2006 

Olen saanut huomata, että skandinaavisten kielten taitoni olisi saattaa jotenkin säädylliselle tasolle. Helpon ja hauskan tavan ottaa kielikylpyjä olen löytänyt verkosta. Nimittäin podcastit. Nehän ovat radio-ohjelman kaltaisia äänitiedostoja, joita voi tilata omalle koneelleen ja kuunnella sitten haluamallan hetkellä joko koneelta tai mp3-soittimesta, kts. esim. Ylen podcast-ohjeet.

Ruotsalaisia hyväksi havaitsemiani podcastingeja ovat Ruotsin radion Vetenskapsradion Historia-osuus sekä Göteborgin yliopiston Populärvetenskap otsikon alla pidetyt Akademiska kvart -"lounasluennot".

Jälkimmäisessä on ääneen päässyt ainakin pari etnologiakin, nimittäin Marie Nordberg otsikolla Man i kvinnoyrke. Att utmana traditionella könsmönster eller befästa dem sekä Barbro Johansson otsikolla Varför får barn betalt för att diska? Om vad pengaflöden inom familjen säger om barndomens betydelser. Tyypillisiä ruotsalaisen etnologian kysymyksenasetteluita, joo-o.

Minkä takia lapsille siis pitää maksaa tiskaamisesta ja muista kotitöistä? Barbro Johansson esittää haastattelututkimuksensa perusteella viisi syytä tähän: ensinnäkin työntekoa ei pidetä lapsen elämään kuuluvaksi ja sen vuoksi lapsen auttaminen vanhempien töissä halutaan korvata. Toiseksi rahan antamisella on pedagoginen funktio, halutaan että lapsi oppii rahan arvon. Kolmanneksi se kertoo siitä, että vanhempien ja lasten välinen kommunikaatio liittyy yhä enemmän rahaan (onko monetarisaatio joku oikea sana?). Neljänneksi nykyään ideaalina pidetään, että vanhemmat ja lapset keskustelisivat asioista ja pyrkisivät löytämään yhteisen ratkaisun ("alla kan bli nöjda") ilman että ketään tarvitsee pakottaa tekemään mitään ikävää. Viidenneksi rahan antamisella legitimoidaan työn teettäminen ja osoitetaan, että lasten ei tarvitse työskennellä perheen elannon eteen, vaan että vanhemmat ovat "kaksoiskompetentteja"; he voivat paitsi antaa lapsilleen mielekkäitä työtehtäviä niin sen lisäksi myös pystyvät maksamaan heille siitä.

Tuo on tosiaan aika ruotsalaista. Kuten se, että tukholmalaisen ruokakaupan hedelmäosastolla on kuulemma jaossa pikkubanaaneja: "För barnen". /ts

En finne igen, vai? lauantai, syys 23 2006 

Käväistessäni pitkästä aikaa entisessä opinahjossani kuulin, että Göteborgin yliopistossa oli juuri valmistunut mielenkiintoinen tutkimus. Ja kyllä vaan: Marja Ågrenin väitöskirja "Är du finsk, eller…?" suomalaistaustaisten elämästä Ruotsissa tarkastettiin viime perjantaina:

Vad betyder finsk bakgrund? Hur är det att gå i en skolklass med beteckningen "Fi"? Vem säger att finnar slåss med kniv och dricker vodka? Vad innebär invandrarstatus? Och vad skall man med det finska till? Marja Ågren undersöker i sin avhandling hur det är att växa upp och leva med finsk bakgrund i Sverige.
(Göteborgin yliopiston uutinen 13.9.2006: Kan man heta Pirkko och kalla sig svensk?)

Ågrenin väitöskirja kuuluu samaan tutkimushankkeeseen, jossa on aikaisemmin julkaistu Hanna Snellmanin tutkimus Sallan suurin kylä – Göteborg. Snellman tutki Lapista muuttaneita siirtolaisia ja heidän suhdettaan entiseen ja uuteen kotiseutuun, Ågrenilla tutkimuskohteena ovat heidän lapsensa – eli se porukka, johon Kentinkin kolme jäsentä kuuluvat.

Lähes puoli miljoonaa suomalaistaustaista Ruotsissa on hurja määrä ihmisiä, mutta heidän kulttuurinsa on tähän asti huonosti tunnistettu ja tallennettu. Meillä Suomessa olisi vielä mahdollisuus olla tekemättä samaa virhettä tänne tulleiden maahanmuuttajien kulttuurien kanssa… /ts

Kentän tarjoomukset perjantai, Elo 25 2006 

Maanantaina (HS 21.8.2006: Kampin kauppakeskus on uuden bisneseliitin koti) oli Hesarissa haastattelu Matti Kortteisesta, joka on juuri valittu kaupunkisosiologian professoriksi Helsingin yliopistoon. Jutun yhteydessä Lähiö-tutkimuksellaan maineeseen noussutta Kortteista profiloitiin yksinäiseksi sankarisosiologiksi ja siteerataan Kortteisen väitöskirjaa Kunnian kenttä (1992), jossa hän kuvaa tutkimuksen tekoa seuraavasti:

Minulle tarjottiin kossua maitolasista lämpimänä ja raakana. Joimme pullon puoliksi ennen saunaan menoa. ´Unohdin noi mehut, ei kai sua haittaa´ Ei haitannut — Silmissä mustenee, oksettaa, käsivarsia alkaa pistellä, tärisen, joudun paneutumaan makuulle pukuhuoneen lattialle. (sitaatti HS:n)

Uskottavuudesta ja tasa-arvoisuudesta haastateltavan silmissä oli siis kysymys. Itse en opiskeluaikojen parilla kenttätyökurssilla ihan vastaavaan tilanteeseen joutunut; lähinnä sitä oli tilanne, jossa tarjottiin mustaa kahvia ja norttia, joista jälkimmäisestä joutui kieltäytymään. Se tuskin vaikutti haastattelun kulkuun; asetelma yliopisto-opiskelijan ja eläkkeellä olevan telakkamiehen välillä taisi olla aika selkeä. Toisella keikalla olarilaisasunnon parvekkeella tarjotut salaatit, patongit ja valkoviinit upposivat paremmin, mutta ei haastattelu tieteellisessä mielessä varmaan sen onnistuneempi ollut.

Kenttätyön suola on ehdottomasti välitön vuorovaikutus tutkimuskohteena olevien ihmisten kanssa. Usein on mahdollisuus päästä haastateltavien koteihin, ja yleensä tutkijalle tarjotaan ainakin jotain kurkunkostuketta. Kuulemma aikaisemmin varsinkin maaseudulla kenttätöitä tekeviä on kestitty runsaastikin, nykyisin kaupunkiympäristössä tehdyissä haastatteluissa tarjoomukset ovat yleensä niukat. Syynä lienee kaikenlaisten kyselytutkimusten yleisyys, sekä tutkijan että informantin ajansäästö ja ehkäpä myös tietyn yksityisyyden varjeleminen. /ts

Jotain tippuu, jotain tarttuu tapettiin sunnuntai, Kes 4 2006 

Lapset ja taide: Lasten galleria Ateneum
"Ateneumin uusi Lasten Galleria kutsuu sinut mukaan löytöretkelle kuvataiteen maailmaan. Näe, lue, tee itse, tallenna ja lähetä!"
Koitin piirtää Scherfbeckin Omakuvalle viikset, mutta pensseli oli sen verran paksu että meni vähän sotkuun. Sitä paitsi 13-vuotias Juho oli keksinyt saman idean.

Trendien haistelua etänä: Virtual Anthropology [Trendwatching]
"As consumers around the world pro-actively post, stream if not lead parts of their lives online, you (or your trend team) can now vicariously ’live’ amongst them, at home, at work, out on the streets."
No joo, mut olishan tuo virtuantroilu kyllä aika sairaan tylsää pidemmän päälle.

Maalaispuheesta: Grunt and Grumble. Why do men in the country talk that way? [Slate]
"Grunt and Grumble is the language of rural life, the patois of builders
and contractors, farmers and volunteer firefighters. It has the rhythms
of a David Mamet play. Sentences go unfinished, assumptions are made,
key words are savored, in a kind of incantation."

Aivan riemukas juttu. Tässä olisi vertailevan tutkimuksen paikka, olisikohan Maalaisella näkemystä asiaan?

Urautumisesta: Laufbahn [via überkuul]
"The installation LAUFBAHN™ faces you with the experience of the
precarious development on todays job market.Take the bent cross-country
skies and go for a ride on the concrete track. However, the tracks only
let you go in circles…."

Viesti on selkeä. Kukaan ei ilmeisesti kertonut sitä Verlan Marialle, joka
"punnitsi yli puoli vuosisataa pahvia samassa lajittelusalin työpisteessä. Pari askelta vasemmalle, pahvi kuivaamosta tulleiden kasasta punnitukseen. Pari askelta oikealle, punnittu pahvi omaan pinoonsa. Tämä Marian yksivakainen askelkuvio jätti hänen jalanjälkensä lajittelusalin jykevään puulattiaan punnituspaikan kohdalle."  /ts

Wowi2

Seuraava sivu »