Tiede rokkaa sunnuntai, Tam 14 2007 

Viime viikkoina on ilmassa ollut keskustelua journalismin ja bloggauksen suhteesta. Jukka Kemppinen avasi yhden näkökulman:

Blogi on nykyajan journalismia, jonka tarkoitus ja oikeutus on kansansivistystyö. Kirjoittaja arvelee olevansa hitusen tai paljonkin viisaampi kuin muut ja latelee huomiota, havaintoja ja elämänohjeita. Blogi on yhdistetty almanakka ja postilla. Siinä on mahdollisesti
hyödyllisiä tietoja maaiman merkeistä ja taivaankappaleiden asennostaa,
ja lisäksi elämän ohjeita kullekin päivälle.
(Kemppinen: Kiistän. 5.1.2007)

Valistetaan siis. Rohkenen suositella lukijoilleni ainakin Inkycircus -blogia, jossa kolme tiedetoimittajaa kirjoittaa hauskalla ja popularisoivalla tavalla tiedemaailman liepeiltä. Vaikka blogi määrittelee itsensä "Life in the girl nerd world" niin kyllä siitä miehetkin saa tykätä. Samalta sylttytehtaalta on peräisin myös verkkolehti Inkling Magazine ("on the hunch that science rocks"). Ikinä en ole blogimiitissä ollut, mutta Annen, Katien ja Annan kanssa voisin lähteä.

Pysytään bloggaamisen ja tieteen parissa ja valistetaan siitä että Helsingin kaupunginmuseon (ja ymmmärtääkseni myös HY:n kansatieteen laitoksen) Myllypuro-projektin tuloksia esitellään valokuvanäyttelyn ja verkkosivuston [Myllypurolaisia.fi] muodossa. Blogityyppinen sivusto täytyy pistää seurantaan, ensimmäisessä postauksessa tiivistettiin mielestäni hienosti lähiökulttuurin merkitys ja perustelut sen dokumentoinnin tärkeydelle. /ts

Mainokset

Merkkimiesten kotimuseot tiistai, syys 5 2006 

Berliinissä on avattu DDR:n arkipäivää esittelevä museo, DDR Museum. Polittinen lähihistoria kiinnostaa toki meilläkin, esimerkiksi Kalevi Sorsan kotimuseo Merihaassa voisi olla aika hyvä veto ja vertailukohta Tamminiemen Urho Kekkosen museolle.

Politiikasta muotiin: Palais Bulles on Pierre Cardinin psykedelinen residenssi Cannesin läheisyydessä. Kuvia rakennuksesta myös World of Kanessa. Meilläpäin tuolle vetää vertoja vain Villa Urpo, jonka merkittävyyttä Museoviraston lausuntotiedotteessa 19/2004 perustellaan seuraavasti:

Villa Urpo on kustannustoiminnalla omaisuuden hankkineen lehtimiehen ja
julkisuuden henkilön määrätietoisesti luoma, johdonmukainen
kokonaisuus. Asukkaan persoona ja elämäntyö määrittelevät yksityiskodin
sijoittumista, tilaohjelmaa, ulkoasua ja yksityiskohtia. Rinnastus- ja
vertailukohtia ovat teollisuusjohtajien asuinpalatsit 1900-luvulla ja
taidekokoelmia hankkineiden yksityishenkilöiden kodit.

Tässä sen kummemmin hakematta tulee yhdeksi rinnastuskohdaksi mieleen vaikkapa herra Räikkönen, joka hankki kesällä Jussi Salonojan rakennuttaman, 900 neliömetrin asunnon Helsingin Kaskisaaresta (Seiska: Kimi osti Salonojan talon!). Pariskunta Räikkönen-Dahlman edustaa Suomessa kuitenkin aika harvalukuista yhteiskuntaluokkaa, jonka elämäntapa olisi kiireesti syytä saada dokumentointua – esimerkiksi kotimuseon muodossa. Nykyajan äkkirikastuneelle luokalle kun on ominaista, että omaisuudella on tapana äkkiä myös hävitä. Ajatellaanpa vaikkapa Rytsölän veljeksiä, jotka vuosituhannen vaihteessa edustivat uusmediabuumia, mutta eipä tainnut tuostakaan vaiheesta jäädä paljon aineellista kulttuuriperintöä jäljelle. /ts

Theoule_mai_2005_018 Kuva: Palais Bulles, World of Kane

Jotain tippuu, jotain tarttuu tapettiin sunnuntai, Kes 4 2006 

Lapset ja taide: Lasten galleria Ateneum
"Ateneumin uusi Lasten Galleria kutsuu sinut mukaan löytöretkelle kuvataiteen maailmaan. Näe, lue, tee itse, tallenna ja lähetä!"
Koitin piirtää Scherfbeckin Omakuvalle viikset, mutta pensseli oli sen verran paksu että meni vähän sotkuun. Sitä paitsi 13-vuotias Juho oli keksinyt saman idean.

Trendien haistelua etänä: Virtual Anthropology [Trendwatching]
"As consumers around the world pro-actively post, stream if not lead parts of their lives online, you (or your trend team) can now vicariously ’live’ amongst them, at home, at work, out on the streets."
No joo, mut olishan tuo virtuantroilu kyllä aika sairaan tylsää pidemmän päälle.

Maalaispuheesta: Grunt and Grumble. Why do men in the country talk that way? [Slate]
"Grunt and Grumble is the language of rural life, the patois of builders
and contractors, farmers and volunteer firefighters. It has the rhythms
of a David Mamet play. Sentences go unfinished, assumptions are made,
key words are savored, in a kind of incantation."

Aivan riemukas juttu. Tässä olisi vertailevan tutkimuksen paikka, olisikohan Maalaisella näkemystä asiaan?

Urautumisesta: Laufbahn [via überkuul]
"The installation LAUFBAHN™ faces you with the experience of the
precarious development on todays job market.Take the bent cross-country
skies and go for a ride on the concrete track. However, the tracks only
let you go in circles…."

Viesti on selkeä. Kukaan ei ilmeisesti kertonut sitä Verlan Marialle, joka
"punnitsi yli puoli vuosisataa pahvia samassa lajittelusalin työpisteessä. Pari askelta vasemmalle, pahvi kuivaamosta tulleiden kasasta punnitukseen. Pari askelta oikealle, punnittu pahvi omaan pinoonsa. Tämä Marian yksivakainen askelkuvio jätti hänen jalanjälkensä lajittelusalin jykevään puulattiaan punnituspaikan kohdalle."  /ts

Wowi2

Arjen valotuksia tiistai, Tam 31 2006 

Helsingin rautatieaseman Postitalon päädyssä on aika ajoin esillä kiinnostavia valokuvanäyttelyitä. Nyt tilassa on 30.1. – 5.2.  arkipäivä näytteillä:

Camera Obscura -hanke on Helsingin sosiaaliviraston työntekijöiden, asiakkaiden ja vapaaehtoisten yhdessä aloittama projekti, jossa kokeillaan uudenlaista aktiivista toimintaa oman elämän ymmärtämiseksi ja näkyväksi tekemiseksi myös muille. Camera Obscura -hankkeessa osallistujat ottavat valokuvia omasta arjestaan. Kuvaaminen tuo arjen realiteetit näkyville paitsi kuvaajille itselleen, myös muille ja mahdollistaa näin kuvallisen vuorovaikutuksen erilaisten ja erilaisissa olosuhteissa elävien ihmisten välillä. [Helsingin kaupungin sosiaaliviraston tiedote]

Kannattaa vilaista, vaikkapa – tai varsinkin – ohimennen. /ts

Hintalappu palveluille tai lappu luukulle? keskiviikko, Jou 14 2005 

Viime sunnuntain Hesarin sunnuntaidebatissa Mobilia-museon johtaja Kimmo Levä viritti keskustelua museoiden taloudesta otsikolla "Museoiden on pantava lahjoituksille hintalappu" [kirjoitus ja siihen liittyvät vastaukset]. Levä viittaa epärealistisiin odotuksiin musoiden kävijämäärien kasvamisen mahdollisuuksisista vaikuttaa rahavirtojen suunnan muuttumiseen. Lääkkeeksi hän ehdottaa, että museot muuttaisivat lahjoitusten vastaanottamisen maksulliseksi, koska se kuitenkin aina lisää museon kuluja. Ajatus on kiinnostava, ja ainakin paperilla toimiva. Mutta kieltämättä sotii sitä ajatusmaailmaa vastaan, jota museot vielä edustavat. Ja ehkei vaikuttavuudeltaan kuitenkaan riittävä.

Miten olisi kokoelmien pistäminen lihoiksi? Maassammehan on tunnetusti erittäin lukuisa joukko museoita, joissa on hirvittävä määrä tavaraa; huonekaluja, esineitä, maalauksia – markkinakielellä antiikkia. Tästä tavaramäärästä varmasti osa on keskenään päällekkäistä, eli museoidemme varastoissa on tavaraa, jota ei koskaan saada näytteille, jota ei ehtä ole kunnolla luetteloitu ja jolla ei välttämättä ole kulttuurihistoriallista arvoa. Mutta jota ihmiset enemmän kuin mielellään ostaisivat koteihinsa käyttöesineiksi.

Eihän tuollainen tietysti ole missään sivistysvaltiossa mahdollista, se on selvää kuin viinapullo. Entäs esineiden adoptointi, jossain kirjastossahan ovat asiakkaat voineet adoptoida kirjoja ja varmistaa niiden säilyminen kokoelmissa. Ajatus voisi toimia museoissakin, tietyllä summalla asiakas voisi adoptoida oman mieluisan nimikkoesineen ja varmistaa sen huolenpidon ja esittämisen näyttelyssä. Hmmm.

Kimmo Levän mielestä keskustelu museoiden osaamisen nykyistä ahkerammasta hyödyntämisestä on tarpeen ja että avaajia kaivataan sekä museoiden sisällä että niiden omistajien joukossa. Ja varmasti myös käyttäjien. Ei tarvitse olla kummoinen oraakkeli ennustaakseen, että museolalla koetaan seuraavan kymmenen vuoden aikana vielä suuria mullistuksia. Toivottavasti ainakin, ja mielummin kertarutinalla. Olennaista on nykyistä tiiviimpi vuorovaikutus ympäröivän yhteiskunnan kanssa. Jyväskylän yliopiston museologian professori Janne Vilkuna lausui kerran eräässä tilaisuudessa jotain sellaista, että "historia ei ole se, mitä jätämme taaksemme, vaan se mitä menneisyydestä mukaan otamme nykyisyyteen ja tulevaisuuteen". Hienosti laitettu, ja asettaa kovan vastuun myös museoille. /ts

Kuluta kulttuuria – rahalla tai ilman lauantai, Mar 19 2005 

Älä osta mitään -päivä on viikon kuluttua sunnuntaina, 25.11. Tänä vuonna kulutusta pyritään ohjaamaan tavaran hankkimisesta kulttuurista nauttimiseen. Moni museo on mukana kampanjassa ja  tarjoaa ilmaista tai alennettua sisäänpääsyä [lista mukana olevista museoista]. Museoon siis! Ja ehkä päivän säännöistä voi joustaa museokauppatuotteiden kohdalla [lista museokaupoista verkossa].

Muuten, ainakin suurimpiin helsinkiläisiin museoihin pääsee säännöllisestikin ilmaiseksi sisään jos osaa ajoittaa käyntinsä oikein. Kannattaa siis mennä Kansallismuseoon tiistaisin 17.30 – 20.00, Ateneumiin keskiviikkoisin 17.00 jälkeen, Helsingin kaupunginmuseoon torstaisin koko päivän, Sinebrychoffille torstaisin 17.00 – 20.00 ja Kiasmaan perjantaisin 17.00 – 20.30. /ts

Seksuaalivähemmistöjen historiaa museossa & gradu verkkonäyttelyistä perjantai, Hei 8 2005 

Työväen keskusmuseossa on avautunut seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen historiaa Suomessa esittelevä näyttely Vaarin paketti ja sateenkaarinappi. Kyseessä on ensimmäinen tätä teemaa käsittelevä näyttely Suomessa. Oli siis jo aikakin. Kyse on saavutettavuudesta, joka on paljon muutakin kuin kynnysten poistoa ja pistekirjoitusta. Kulttuurisella saavutettavuudella tarkoitetaan sitä, että kulttuuritarjonnan sisällöissä pitäisi huomioida erilaisten (vähemmistö)ryhmien ja yhteisöjen omat (ala)kulttuurit, kuten Valtion taidemuseon Kulttuuria kaikille -sivusto tietää kertoa.

Työväen keskusmuseon tuore johtaja on Kalle Kallio, joka muuten on tehnyt juuri kasvatustieteen sivugradun aiheesta Museoiden verkkonäyttelyt historian oppimateriaalina(PDF). Desktopilla nostetaan välillä esille verkkonäyttelyiden helmiä, mutta tämän tutkimuksen ansiosta saa kattavan kokonaiskuvan aiheesta. Tutkimusaineistona on ollut 121 ennen vuotta 2005 julkaistua verkkonäyttelyä. Karkeasti voi tiivistää, että verkkonäyttelyt noudattavat yleensä fyysisen näyttelyn konventioita ja pääpaino on ollut tutkimustiedon siirtämisessä verkkoon, eikä opetuksen tarpeita ole huomioitu kunnolla. Sisältöanalyysi tarjoaa monia kiinnostavia näkökulmia verkkonäyttelyiden tyypillisiin piirteisiin:

Kun historiallisia verkkonäyttelyitä tarkastellaan kokonaisuutena, voidaan selvittää, miten historian uudet tutkimussuuntaukset näkyvät tarjonnassa. Viimeisen parinkymmenen vuoden aikana vahvasti nousseita uuden historian alueita ovat olleet muun muassa naishistoria, mikrohistoria, mentaliteettien historia ja psykohistoria. Tällaisista uusista lähestymistavoista ei ole verkkonäyttelyissä jaälkeäkään. Toisaalta monet perinteisemmät historian tutkimushaarat, kuten oikeushistoria ja kirkkohistoria, loistavat poissaolollaan. Sen sijaan museoalan keskeiset painotukset tulevat selvästi esiin: esimerkiksi kasvava kiinnostus rakennettuun ympäristöön näkyy myös verkkonäyttelytarjonnassa. s. 63

Seksuaalivähemmistöjen historiaa museossa & gradu verkkonäyttelyistä perjantai, Hei 8 2005 

Työväen keskusmuseossa on avautunut seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen historiaa Suomessa esittelevä näyttely Vaarin paketti ja sateenkaarinappi. Kyseessä on ensimmäinen tätä teemaa käsittelevä näyttely Suomessa. Oli siis jo aikakin. Kyse on saavutettavuudesta, joka on paljon muutakin kuin kynnysten poistoa ja pistekirjoitusta. Kulttuurisella saavutettavuudella tarkoitetaan sitä, että kulttuuritarjonnan sisällöissä pitäisi huomioida erilaisten (vähemmistö)ryhmien ja yhteisöjen omat (ala)kulttuurit, kuten Valtion taidemuseon Kulttuuria kaikille -sivusto tietää kertoa.

Työväen keskusmuseon tuore johtaja on Kalle Kallio, joka muuten on tehnyt juuri kasvatustieteen sivugradun aiheesta Museoiden verkkonäyttelyt historian oppimateriaalina(PDF). Desktopilla nostetaan välillä esille verkkonäyttelyiden helmiä, mutta tämän tutkimuksen ansiosta saa kattavan kokonaiskuvan aiheesta. Tutkimusaineistona on ollut 121 ennen vuotta 2005 julkaistua verkkonäyttelyä. Karkeasti voi tiivistää, että verkkonäyttelyt noudattavat yleensä fyysisen näyttelyn konventioita ja pääpaino on ollut tutkimustiedon siirtämisessä verkkoon, eikä opetuksen tarpeita ole huomioitu kunnolla. Sisältöanalyysi tarjoaa monia kiinnostavia näkökulmia verkkonäyttelyiden tyypillisiin piirteisiin:

Kun historiallisia verkkonäyttelyitä tarkastellaan kokonaisuutena, voidaan selvittää, miten historian uudet tutkimussuuntaukset näkyvät tarjonnassa. Viimeisen parinkymmenen vuoden aikana vahvasti nousseita uuden historian alueita ovat olleet muun muassa naishistoria, mikrohistoria, mentaliteettien historia ja psykohistoria. Tällaisista uusista lähestymistavoista ei ole verkkonäyttelyissä jaälkeäkään. Toisaalta monet perinteisemmät historian tutkimushaarat, kuten oikeushistoria ja kirkkohistoria, loistavat poissaolollaan. Sen sijaan museoalan keskeiset painotukset tulevat selvästi esiin: esimerkiksi kasvava kiinnostus rakennettuun ympäristöön näkyy myös verkkonäyttelytarjonnassa. s. 63

Seurasaaressa kuohuu perjantai, Kes 24 2005 

Tämän päivän Helsingin Sanomien kulttuurisivuilla oli laaja juttu Seurasaaren ulkomuseon kehittämisestä. Jutun yhteydessä kerrottiin myös useiden kesätyöntekijöiden irtisanoutuneen vastalauseena museossa harjoitetulle henkilöstöpolitiikalle.

Itsekin työskentelen Museovirastossa – tosin toisella osastolla, enkä tunne tapauksen taustoja. Nostan kuitenkin hattua oppaiden rohkeudelle. Hesarin jutussa esitetyt ongelmat ovat yleisiä monessa suomalaisessa museossa, mutta pienellä ja työttömyydestä kärsivällä alalla vastalauseet ovat harvinaisia.

Työn iloa myös Saaressa tänä kesänä puurtaville oppaille! Kannattaa kaikesta huolimatta käydä esimerkiksi tänä iltana Juhannusvalkeilla – Seurasaaressa on rutkasti potentiaalia tulevaisuudessakin. Asiasta voi keskustella esimerkiksi Hesarin keskustelupalstalla.

Varoitus museovalvojille! keskiviikko, Kes 1 2005 

Kasablogissa kerrottiin katutaiteilija/taidehäirikkö Banksyn uusimmasta tempauksesta: British Museumin näyttelyyn ujutetusta ostoskärryjä työntävää hahmoa esittävän "kalliomaalauksen" fragmentista. Huijaus oli niin taitava, että se ehti olla näyttelyteksteineen museossa pari päivää ennen kuin se huomattiin.
[Kuva: BBC News]