Tolppapäiväkirjoja keskiviikko, Huh 25 2007 

Viivi ruoti päiväkirjojen ja blogien vastakkainasettelua; näkökulma oli minulle uusi, yleensä bloggaajat ovat taittaneet peistä niiden (oletetuista) yhtäläisyyksistä. En kyllä muutenkaan ole päiväkirjoihin perehtynyt, saati sellaisia kirjoittanut. Paitsi armeijassa. Kyllä. Tai se oli kyllä mielestäni lähempänä bloggaamista kuin päiväkirjan kirjoittamista. Jos siis blogina pidetään yhden tai useamman kirjoittajan päiväkirjamaista asioiden kirjaamista, jolle on tyypillistä julkisuus sekä mahdollisuus aikaisempien merkintöjen kommentointi eikä välitetä siitä, millä välineellä tuo manööveri tehdään niin silloin olen tosiaan bloggannut jo reilu kymmenen vuotta sitten.

Kyseessä oli tolppapäiväkirja, jota mevana eli merivalvojana palvellessani kirjoitin Orrengrundin tolpassa eli tähystysasemassa. Minkä vuoksi tolpassa oltiin, sitä ei tiedä kukaan eikä se ole olennaista. Tolpassa päivystettiin ympäri vuorokauden juoksevissa vuoroissa ja yksi virallinen tehtävä oli kirjata muistikirjaan Loviisan satamaan saapuvien ja sieltä lähtevien laivojen nimiä ja kellonaikoja. Se ei tosin ole olennaista tässä. Tuon lisäksi oli nimittäin toinen muistivihko, karnevalistinen ja sosiaalinen versio lokikirjasta tai sotapäiväkirjasta. Huomattavasti härömpi vain.

Tolppapäiväkirja sisälsi kulloinkin vuorossa olleen mevan merkintöjä mielessä pyörivistä asioista, jotka useimmiten liittyivät asepalvelukselle ominaiseen seksuaalis-väkivaltaiseen turhautumiseen. Ja jutun juju oli se, että edellisten kirjoittajien juttuja luettiin innolla sekä mahdollisesti jatkettiin omassa merkinnässä samoista teemoista.

Tolppapäiväkirjan kirjoittaminen oli kiellettyä. Niitä ei siis virallisesti ollut olemassa, ja niille jouduttiinkin tolpassa keksimään piiloja tai kätkemään vaatteiden sisään, jotta aika ajoin tolppaa tarkastamaan kiivennyt upseeri ei niitä olisi löytänyt. Kun aamuja alkoi olla vähän, jaettiin päiväkirjat mevojen kesken. Minullakin oli yksi vihko, mutta se on väliaikaisesti hukassa. Kun se löytyy, voisin tehdä militäärietnologisen kulttuuriteon ja skannata otteita verkkoon. Ongelmia voi tosin olla tekijänoikeudessa ja henkilösuojassa. /ts

Mainokset

Virpomista aprillipäivänä sunnuntai, Huh 1 2007 

Palmusunnuntai ja aprillipäivä osuivat tänä vuonna samaksi päiväksi. Lietolaisten suusta onkin kerätty arkistoon kansanviisaus ”Joulu on aikanans ja juhannus on paikallans, mutta helluntai heittelee ja pääsiäinen paiskelee”.

Omissa muistoissa aika jolloin joko virvotaan tai yritetään pilailla aprillipäivän hengessä, ajoittuvat sohjoiseen ja jäiseen aikaan. Nykyisen ilmastonmuutoksen aikaan vuotuiskierron noteeraa kaupunkilaisena parhaiten sanomalehdistä ja muista tiedotusvälineistä – blogeistakin. Itse havahdun vuosittain vuotuiskiertoon liittyviin déjà vu -hetkiin, joita on sekä hyviä että huonoja. Yksi huonoista entiselämyksistä on lehtijuttu ravintolasta (yleensä Klippan tai Palace), jossa syödään ravustuskauden ensimmäiset ravut. Rapujuhlat ovat tietysti juhlista hauskimpia, mutta merkitsevät myös masentavan syksyn alkua. Positiivinen entiselämys on viime vuosina ollut maininta polkupyöräkorjaamoiden ruuhkaantumisesta. Se aika on nyt. Biisin sanoin: ”Neiti kevät on tullut kaupunkiin.”

Oma fillarini on jo huollossa käynyt ja Helsinkiä on ajeltu ristiin ja rastiin. Kaupungissa kuljettujen reittin pituudet ovat usein läsnä keskusteluissa. Näitä voi nykyisin mittailla loistavan verkkopalvelun avulla http://ptp.hel.fi/ulkoilukartta/ Siitä selviää muutaman metrin tarkkuudella työmatkan mitta tai kuinka monta metriä on käveltävä kun kiertää Töölönlahden.

MT

Folklore auf deutsch sunnuntai, Hel 18 2007 

Katsastetaanpas saksalaisen kielialueen tarjontaa verkossa perinteentutkimuksen saralla: Folklore Europaea on Freiburgin yliopiston kansatieteen laitoksen aikaansaannos: tekstiä, kuvia ja videoita tavoista ja perinteisestä eri puolilla Eurooppaa tarjoava tietokanta. Tietoa voi hakea ajankohdan, paikan, aiheen, tai pyhimyksen nimen mukaan. Esimerkiksi videoaineistoon pääsee käsiksi tältä sivulta.

Tietokannan selailu on jokseenkin raskasta, logiikka ontuu ja ulkoasu on karu. Mistään webkakspistenollasta ei Freiburgissa ilmeisesti olla sytytty. Hakeminen onnistuu useilla kielillä, mutta sisällöt ovat vain saksaksi. Nihkeä käyttökokemus, mutta mikäli tietää mitä hakee, voi täältä hyvinkin löytää tarvitsemansa.

Itävallasta on kotoisin Sagen.at: "the largest web-collection of german-language legends from all over Europe containing about 18.000 texts.". Aineistossa on eroteltu nykytarinat, perinteiset legendat sekä sadut. Yhtä koreilematon verkkopalvelu kuin edellinenkin, mutta jos joku noita asioita tutkii, kannattaa varmasti tutustua.

Pistää miettimään, josko Suomen kansankulttuurin kartasto kannattaisi vetäistä verkkoon… /ts

Eilisen innovaatiot ympärillämme torstai, Jou 21 2006 

Heikot signaalit -blogissa kirjoitettiin taannoin "tulevaisuusikkunasta", eli näytöistä, joissa pyörii slideshowna visuaalisia heikkoja signaaleja esim. yrityksen kahvitilassa. Populaari-blogi nimittää itseään tulevaisuusikkuna-skenaarioon viitaten menneisyystoimittajaksi. Inspiroivia ajatuksia.

Vaikka historiantutkimuksessa katse on menneessä ajassa, voi näkökulmana olla myös innovaatiot ja niiden liikkuminen. Kiinnostavaa on myös poimia ympäriltään myös esineitä, jotka ovat edelleen käytössä vaikka selvästi ovat jo eilisen innovaatioita joille olisi kenties parempiakin korvikkeita. Esimerkiksi alla oleva kalenteri:

Kalenteri

Ihan sairaan kätevä! Siinä on koko konttorin väki ja näkyvillä on neljännesvuosi. Värisymbolein on erotettu, onko henkilö virkamatkalla, lomalla, sairaana vai virkavapaalla. Kalenteri kertoo paljon ja näyttääkin omalla tavallaan… hienolta. Kaikki tietysti ymmärtävät mitä rajoitteita tuollaisen kalenterin käytössä on, mutta silti siinä on pitäydytty eikä vaihdettu esimerkiksi Outlookin sähköiseen kalenteriin. Kysymys kuuluukin, missä määrin se kertoo työvälineistä ja missä määrin niiden käyttäjien yhteisestä kulttuurista. /ts

Pakanallista kasvatusta? maanantai, Mar 27 2006 

Mainiossa Populaarissa bloggattiin kristillisestä Lasten kuvalehdestä ja se palautti mieleeni tämän aamuisen, jo unohtuneen, hämärän muistikuvan, jonka mukaan havaitsin jotain outoa tarhan oveen liimatussa viikko-ohjelmassa. Nimittäin tällä viikolla oli luvassa jonakin päivänä poppamiehen vierailu. Voi perkele, tähän on täällä Itä-Helsingissä menty! Eikö ne joulutontut nyt riittäisi. Mutta oliko se tosiaan poppamies, tuo täytyy kyllä tarkistaa… /ts

EDIT: joo, kyllä siinä ohjelmassa luki "poppamiehen vierailu".

Loituma sunnuntai, Elo 6 2006 

Suomalainen musiikki leviää taas maailmalle ennakoimattomia teitään: joku keksi tehdä animaation Loituma-yhtyeen Ievan polkka -kappaleen taustalle. Animaatiosta tuli hetkessä hitti, josta tehdään uusia versioita ja Loitumaa kysellään keikoille ympäri maailmaa. Näin kertoi Ilta-Sanomat uutisessaan (Suomipolkasta tuli nettihitti. 4.8.2006)

Alkuperäinen video on tässä
Bild-lehden juttu Finnen-Volkslied dudelt sich zum Mega-Hit im Internet.
Osoitteesta Loituma.de löytyy päivitettyä tietoa ilmiöstä ja läjä mitä omituisimpia Loituma-videoita.
Loituma Wikipediassa.

Käsittämätöntä! /ts

Tanskalaisvähemmistön vuositapaaminen sunnuntai, Hei 16 2006 

Norjalainen antropologi Johannes Wilm osui paikalle videokameransa ja sisarensa kera kun Pohjois-Saksan tanskalaisvähemmistö vietti vuosittaista juhlaansa. Tuloksena oli lyhytelokuva Årsmöde. Dokumentti ei kerro niinkään itse juhlasta, vaan sen taustoista ja paikalla olevista ihmisistä. Kannattaa katsoa, vaikkei pätkän tekninen laatu päätä huimaakaan. Tällaisia dokumentteja soisi näkevänsä enemmänkin. Ehkä halventunut tekniikka ja verkkojakelu nostaisivat antropologisen/kansatieteellisen uuteen kukoistukseen? /ts
(via Antropologi.info)

Mikä on viimeinen oljenkorsi? perjantai, Kes 30 2006 

Kysy kansanperinteestä -sarjaan liittyen Tuija tiedusteli jokin aika sitten, että miksi tartutaan nimenomaan viimeiseen oljenkorteen sekä mistä on tullut tänne Suomeenkin kamelin selän katkaiseva oljenkorsi. Ja perään heittää vielä jatkokysymyksen oljesta valmistettujen nukkien tai ihmishahmojen polttamisesta ja siitä, missä tapaa harjoitetaan. Ja arvelee, josko tapa liittyisi ehkä hedelmällisyyskultteihin.

Jukka Parkkisella on mainio kirja Aasinsilta ajan hermolla. 500 sanontaa ja niiden alkuperää (WSOY 2005). Teoksen esipuheessa Parkkinen kertoo, että:

Vanhimmat kirjalliset dokumentit sanoista ja sanonnoista tulevat luonnollisesti Raamatusta, mutta myös Kalevalalla ja Seitsemällä veljeksellä on ollut suuri vaikutus. Sanontojen alkuperä kiinnittyy vahvasti agraarikulttuuriin, vanhoihin elinkeinoihin, ammatteihin ja elinkeinoihin.

Oljenkorsi-asian Parkkinen selittää valitettavasti vähän löysästi. Hän kertoo, mitä sanonnat viimeisestä oljenkorresta ja kamelin tai hevosen selän taittavasta oljenkorjesta tarkoittavat, mutta sanontojen taustaa hän ei selvitä. Kirjallisuudesta Parkkinen on löytänyt 1600-luvulta vertauksen, jossa viimeinen höyhen murtaa hevosen selän, ja 1800-luvulta Charles Dickensin kirjaaman vertauksen: "kuten puuttuva oljenkorsi murtaa lastatun kamelin selän…"

Todennäköisesti viimeinen oljenkorsi -sanontaa selittää se, että vanhanaikaisessa karjataloudessa oljilla oli huomattava merkitys, sillä niitä syötettiin lehmille syksystä kevättalveen. Varsinkin huonon rehuvuoden jälkeen jouduttiin keväällä kokoamaan olkia heinälatojen pohjalta, jotta karja saatiin pysymään hengissä. Eli jos oljetkin loppuivat, niin silloin oli tilanne todella kehno. (Toivo Vuorela, Suomalainen kansankulttuuri. WSOY 1975, s. 218)

Olkinukkien polttaminen onkin hankalampi juttu. Joo, olki syttyy helposti ja eri yhteyksissähän olkinukkeja ja muita -hahmoja poltetaan, mutta tavalla on varmasti ollut syvemmät kulttuuriset merkityksensä, joista itse en tiedä. Mitenkään tyypillistä se ei kuitenkaan Suomessa ole ollut. Osaisikohan joku tätä blogia lukeva kertoa lisää?

Ei mikään selitys, mutta yksi johtolanka olkihahmojen polttamisesta (sekä agraariympäristöön sijoitetusta hulluudesta) on Miljoonasateen kappale Olkinainen, jossa rakastaan kaipaava kertoja rakentaa olkilyhteistä naisen, pukee tälle naisensa vaatteet ja nukahtaa tämän viereen, kunnes:

Ja nyt olkinainen tanssii navetan katolla
Sylissä vaatteen riekaleita ja pää kainalossa
Olkinainen, olkinainen nauraa ja huhuilee
ja paidan helman alta pilkottaa musta kieli viikatteen

jolloin päähenkilö lähtee hakemaan bensakanisteria todeten, että "joko minä tai olkinainen". Viimeinen oljenkorsi siis. /ts

EDIT: kannattaa katsoa myös kommentit!

Miksi noidalla on kahvipannu mukanaan? keskiviikko, touko 31 2006 

Maurelita avasi Kysy kansanperinteestä -kampanjan (joka siis on tässä blogissa käynnissä parhaillaan ja vastedeskin) kysymällä, miksi noidilla on kahvipannu luudalla lentäessään.

Teppo Korhonen on artikkelissaan Pääsiäiskortti (Sananjalka. Suomen kielen seuran seuran vuosikirja 39. 1997) kirjoittanut pääsiäskorttien kuva-aiheista eritellen niissä esiintyviä kuva-aiheita sekä niiden europpalaista kulttuurihistoriaa ja suomalaisten olosuhteiden vaikutusta. Korhonen esittelee viiden tyypillisen kuva-aiheen taustoja, joista tässä pinnallisesti ja mutkia oikoen referoiden nostan esiin muutaman pointin:

1) Luudalla lentävä noita
Lentävien noitien esikuvina on pidetty ihmisiä syöviä hirviöitä. Kristillisessä perinteessä noitien lentotaito oli yksi alkemistien paholaisihmeistä, jotka usko paholaiseen teki mahdolliseksi. Trullit liikkuivat laskiaisesta lähtien koko pääsiäistä edeltävän paastokauden mutta etenkin pääsiäisenä. Noitien uskottiin matkaavan lentäen Blåkullaan eli suomalaisittain Kyöpelinvuorelle paholaisen sapattiorgioihin.

2) Kahvipannu
Kahvi levisi Eurooppaan 1600-luvulla. Vanhoilliset lääkärit ja monet yliopistojen tiedekunnat tuomitsivat uuden juoman, joka teki ihon tummaksi, mielen kiihkeäksi ja alkoi kilpailla nautintoaineena viinan kanssa. Kyseessä oli siis paholaisen juoma ja juoni, varsinkin kun sitä levittivät vääräuskoiset. 1700-luvulla säädettiin kahvikieltoja, ei enää paholaisuskon vaan ulkomaankaupan tasapainottamiseksi. Valvonnan yhteydessä paljastui, että kahvin ryystämistä ja juoruilua harrastivat varsinkin vanhat naiset, jotka oli helppo rinnastaa noita-akkoihin.

3) Kissa
Egyptissähän kissaa palvottiin, mutta hengellisen elämänpiirin kannalta kissaa on pidetty demonisena olentona. Vielä 1500-luvulla julkaistussa keski-europpalaisessa noituutta käsittelevässä kirjallisuudessa kissa on noidan erottamaton attribuutti yhtäältä siksi, että se on paholaisen ilmentymä, ja toiseksi koska se on ominaisuuksiensa ansiosta mukavuudenhalun ja hillittömyyden symboli.

4) Heräävän luonnon symbolit
Kesän voittoa talvesta on jo muinaisina aikoina juhlittu kevätpäivän tasauksen aikaan. Viimeistä kertaa Jerusalemiin saapunutta Jeesusta palmulehvin tervehtineet ihmiset toivat pääsiäiseen erilaisten oksien siunaamisen. Pääsiäisen tunnusväri symbolisoi aurinkoa ja keväällä maasta nousevat narsissit Kristuksen ylösnousemusta ja kuoleman voittamista.

5) Muna ja jänis
Pääsisäismunien on katsottu liittyvän monien kansojen mytologioissa esiintyvään munaan ja  kosmologioihin maailman syntymisestä munasta. Kirkollisessa perinteessä muna on selitetty ylösnousemuksen symboliksi. Kevään ikiaikaisten hedelmällisyysriittien symboliksi jänis voitiin tulkita siksi, että se tuottaa ahkerasti poikasia. Uskomusten mukaan pääsiäisjänis kiertelee pihoissa ja kätkee kilttien lasten löydettäväksi munia.

Eli myös sillä noidan kahvipannulla on muiden pääsiäiseen liittyvien ilmiöiden tapaan monipuoliset eri aikakausilta ja eri puolilta tulleet taustansa. Pari linkkiä pannaan vielä:

Pääsiäiskorttien aiheet kumpuavat keskiajalta. Rannikkoseudun sanomat

Marko Nenonen: Valpuri Kyni – noitanainen. Noituus, taikuus ja noitavainot Suomessa -sivustolla

Paholaisen juoma Räpyläpölkky-blogissa

/ts

Mitkä ovat vinkuvat hippulat? maanantai, touko 29 2006 

Avataanpa Kysy kansanperinteestä -kampanjan vastausosuus. Nieminensundell kyseli mistä tulee sanonta "hippulat vinkuen". Vastaus oli googlenluikauksen päässä: asiasta nimittäin on tietoa Ylen aikaisen Kysy mitä vain -arkistossa (jossa viitatan Helsingin kaupunginkirjaston Kysy mitä vain -palveluun). Yhden selityksen mukaan hippulat olivat pieniä koriste- tai muita esineitä reessä tai hevoskärryissä jotka sitten kovaa ajettaessa vinkuivat. Tosin muissakin yhteyksissä sanaa hippulat on käytetty. Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen Kieli-ikkuna -sarjassa julkaistun kirjoituksen Mistä kaneetti (alun perin HS 16.3.2004) mukaan varmaa vastausta hippula-kysymykseen ei ole.

Useinhan jokapäiväisessä käytössä olevat sanonnat palautuvat agraari-Suomen kulttuuri-ilmiöihin. Muistaakseni näistä sanonnoista ja niiden selityksistä on toimitettu ihan julkaisukin – jos joku tietää hyvän lähteen niin pistäkää kommenttia! /ts

Seuraava sivu »