Epäonninen antropologi keskiviikko, Tam 17 2007 

Onhan noita, sankariantropologeja. Paljon enemmän on kuitenkin niitä vihkiytyneitä tutkijoita, jotka yrityksistään huolimatta eivät pääse tieteen historiaan. Yksi heistä, itävaltalainen kaksikymmentäkolmevuotias Marcel Appenzzell matkusti vuonna 1932 Sumatralle tutkimaan harvinaisen kubuheimon elämää. Tämä Malinowskin koulukunnan kasvatti halusi päästä osallistumaan heimon elämään voidakseen samaistua siihen mahdollisimman hyvin. 

Heimo asui kaikkein hankakulkuisimmassa kolkassa Sumatraa, mutta vaikeuksista huolimatta Appenzell tahtoi löytää kubuheimonsa. Hänen oppaansa luovutti ja palasi rannikolle sekä hälytti etsintäpartiot Appenzzellin perään. Appenzzell löydettiin vasta viiden vuoden kuluttua kuudensadan kilometrin päässä paikasta josta hän oli lähtenyt. Appenzzell oli nälkiintynyt ja sairas, mutta toipui kotimatkalla.

Marcel Mauss kutsui hänet pitämään esitelmää Pariisiin etnologian instituuttiin. Appenzzell ei suostunut paljastamaan mitään ajastaan Sumatralla, mutta valmisteli kuumeisesti luentoansa. Kuta lähemmäs määräpäivä tuli, sitä masentuneemmaksi nuori etnologi kävi. Muutama päivä ennen luentoa Appenzzell poltti kaikki muistiinpanonsa, pakkasi tavaransa ja kirjoitti äidilleen palaavansa Sumatralle sanoen ettei voinut paljastaa mitään orang-kubuja koskevaa.

Muutamat etnologian laitoksen opiskelijat onnistuivat säästyneiden dokumenttien avulla rekonstruoimaan Appenzzellin tutkimusmatkan. Useiden päivien vaelluksen jälkeen hän oli onnistunut löytämään kubukylän. Appenzell teki tuttavuutta heimon kanssa, mutta kukaan ei noteerannut häntä millään tavalla eikä hänen onnistunut luoda mitään kontaktia asukkaisiin. Appenzell pystyi kuitenkin havainnoimaan heimon tapoja, esineitä ja kieltä ja teki näistä muistiinpanoja.

Muutaman päivän jälkeen eräänä aamuna  Appenzellin herätttyä heimo oli yllättäen kadonnut tavaroineen kaikkineen. Kahden kuukauden kuluttua Appenzell löysi heidät uudestaan nopeasti kyhätystä kylästä. Hän yritti taas päästä yhteyteen heimon kanssa mutta ilman mitään vastakaikua. Seuraavana aamuna kylä oli taas hylätty.

Appenzell seurasi viiden vuoden ajan kubujen vaelluskäyttäytymistä ja koitti löytää syytä noihin täysin ennustamattomiin lähtöihin, jotka eivät näyttäneet liittyvän esimerkiksi elinkeinoihin tai riitteihin.

Julma totuus kävi viimein ilmi kirjeestä jonka Appenzellin äiti sai viisi kuukautta hänen lähtemisensä jälkeen: 

"— Hurmiollisen matkani päätteeksi olin löytänyt omat villini enkä halunnut muuta kuin olla yksi heistä,  jakaa heidän päivänsä, heidän vaivansa ja riittinsä! Mutta valitettavasti he eivät halunneet minua, he eivät olleet laisinkaan valmiita opettamaan minulle tapojaan ja uskomuksiaan! Heillä ei ollut mitään käyttöä lahjoille, joita laskin heidän eteensä, tai avulle, jota kuvittelin voivani tarjota! Minun takiani he hylkäsivät kylänsä ja valitsivat joka kerta entistä vihamielisempiä seutuja, vain ja yksinomaan minun lannistamisekseni — Luulen tietäväni ruumiillisesta kärsimyksestä varsin paljon. Mutta tämä on pahinta, tämä että tuntee sielunsa kuolevan…"

Marcel Appenzzell on yksi Georges Perecin käsittämättömän upean romaanin Elämä käyttöohje sadoista henkilöhahmoista (pahoittelen tiivistelmäni tekemää vahinkoa kielelle ja tarinalle). Ja silti todempi kuin moni historiallinen sankariantropologi. Siinä on toteutuneena kaikkien ihmistutkijoiden pahimmat pelot: että tutkimuskohde ei hyväksykään tutkijaa tai että tutkija onnistuu tuhoamaan tutkimuskohteensa. Appenzzellin hahmo panee myös miettimään millä motiiveilla ja oikeutuksilla jotkut ihmiset tunkeutuvat toisten elämään. /ts

Antropologi Tapiolassa perjantai, syys 15 2006 

Savage Minds -ryhmäblogissa bloggaa muuan Thomas Strong, vieraileva luennoitsija Helsingin yliopiston sosiaali- ja kulttuuriantropologian oppiaineessa. Strongin kirjoitukset keskittyvät tiedemaailmaan, mutta tekee hän tietysti huomioita myös uudesta asuinympäristöstään. Mikä meitä tietysti kiinnostaa. Ja lukekaas mitä Strong kirjoittaa Tapiolasta:

I have lived in Tapiola for less than a month. And far from a modernist
dystopia, the place seems like Le Corbusier’s Valhalla. Families roam
clean and crisp public squares pushing distinctively Finnish
super-strollers (most are equipped with huge wheels, the better for
pushing through snow I’m told): SUVs for babies. Clusters of
intelligently designed apartment buildings are seperated by birch glens
and walking paths. Public buses, bikes, pedestrians, and cars co-exist.
The overall impression is youthful, fair-skinned, orderly, and pleasant.

Oho. Elämäni parikymmentä ensimmäistä vuotta Espoossa asuneena hämmästyin, tuoltako Tapiola oikeasti jonkun mielestä edelleen vaikuttaa? Olin luullut, että vallalla olevan (arkkitehti)mielipiteen mukaan Tapiolan tähtihetket jäivät 1960-luvulle ja että myyttinen mallikaupunki olisi menetetty.

Minulla ei ikinä ole ollut mitään mielipidettä Tapiolasta, ja sen vuoksi en ole ymmärtänyt siihen liittyviä intohimoja. Selitys ristiriitaan on yksinkertainen: olen katsonut Tapiolaa aina väärästä suunnasta. Valokuvissahan se esitetään aina idästä päin, jolloin etualalla näkyy meri, keskellä valkeita kerrostaloja nurmikenttien lomassa ja taustalla sitten liikekeskus Keskustorneineen. Arvovieraat ja turistit tietysti lähestyvät Tapiolaa aina Helsingistä päin, jolloin saapuminen puutarhakaupunkiin noudattaa klassista kuvaa.

Ja minä kun olen aina tullut Tapiolaan lännestä: espoolaisen paikallisbussin kuljettamana olen tullut Merituulentietä, jäänyt Sampokujalle ja tuota tapiolalaisnuorison viikonlopunhajuista Asematunnelinvastinetta noussut portaita ja tunneleita myöten liikekeskukseen. Eli olen lähestynyt asiaa sen vierestä, mikä on vääristänyt saamaani kuvaa.

Hämmentävin, mutta ehkä osuvin luonnehdinta on vaimoni Tapiolan ensivisiitillään Keskusaltaan luona lausuma mielikuva sosialistisesta utopiakaupungista. Moinen ei ollut tullut itselleni mieleen, mutta lievästi epätodellista ja kulissimaista modernistista maisemaa katsoessa vertaus piti täysin paikkansa. Sehän itse asiassa on lähellä alkuperäistä Tapiolan ideaa – ja myös Strongin ensivaikutelmia. Ehkä Tapiola sittenkin on myyttinsä mukainen? /ts

Voyage a Paris perjantai, Kes 16 2006 

Matti Suominen on yksi muunnelma teemasta suomalainen ulkomailla. Matti on päähahmo WSOYn Suomi-Ranska-Suomi taskusanakirjan (1990) loppuun sijoitetussa Voyage a Paris -osiossa. Matti ei ole mikään tankero, vaan aika esimerkillinen tapaus, kuten alle kopioidut katkelmat Matin episodeista osoittavat. Ottaessaan lentokentältä taksin kaupunkiin Matti Suomalainen maailmanmiehen tapaan pyytää safööriä esittelemään nähtävyyksiä, valistaa kummallista kieltä ihmettelevää postineitiä sekä heittäytyy filosofiseksi tivolissa.

TAKSISSA – EN TAXI

Matti: Taksi, oletteko vapaa?
Matti: Taxi, vous êtes libre.
Taksikuski: Olen, mihin haluatte mennä?
Le chauffeur: Oui, Monsieur, où voulez-vous aller?
Matti: Osoitteeseen 35 Avenue Victor Hugo. Voisitteko esitellä minulle matkan varrella nähtäviä rakennuksia. En vielä tunne kovin hyvin Pariisia. Olen juuri saapunut Suomesta.
Matti: 35 Avenue Victor Huog. Est-ce qu`en passant vous pouvez me dire comment s´appellent les monuments que nous verrons. Je ne connais pas encore trés bien Paris. Je viens juste d´arriver de Finlande.
Taksikuski: Niin Suomi, Lappi… keskiyön aurinko, varmaan kaunis maa. Minulla on asiakkaita, jotka ovat kertoneet. Oikealla on ooppera… menemme kohta Madeleine-kirkon editse… ja nyt ollaan Concorden aukiolla…
Le chauffeur: Ah, la Finlande, la Laponie… le soleil de minuit, ce doit être un beau pays. J’ai déjà eu des clients qui m’ont raconté. A votre droite vous avez l’Opéra… nous allons passer devant l’Eglise de la Madeleine…et nous voilà Place de la Concorde…

POSTISSA – A LA POSTE

Matti: Haluaisin lähettää sähkösanoman Suomeen.
Matti: Mademoiselle, je voudrais envoyer un tèlègramme en Finlande.
Virkailija: Täyttäkää lomake ja kirjoittakaa teksti painokirjaimin… Oijoi, onpa monimutkaista kieltä.
L’employée: Oui, remplissez le formulaire et écrivez le texte en caractéres d’imprimerie… Oh la la, c’est compliqué votre langue.
Matti: Se on suomea, neiti.
Matti: C’est du finnois, Mademoiselle.

TIVOLI – UNE FETE FORAINE

Nekkujenmyyjän kohdalla hän antautuu houkutukselle ja ostaa niitä. Hän näkee nuorisoa ja kuulee sen naurunpurskahdukset autoradalta. Karusellit tulevat entistä nykyaikaisemmiksi. Nopeus valtaa kaiken. Miltä mahtaakaan tuntua näissä lentävissä lautasissa, jotka pyörittävät teitä joka suuntaan yhä nopeammin. Ampumaradat vetävät puoleensa enemmän poikia kuin tyttöjä. Naurutalo… kummitusjuna… vuoristorata…

Devant le merchand de nougat, il se laisse tenter, il en achète. Il voit des jeunes gens rire aux éclats dans les auto-tamponeuses. Les managés se modernisent de plus en plus. La vitesse s’empare de tout. Quelles émotions doit-on ressentir dans ces soucoupes qui vous retournent dans tous les sens et de plus vite. Les stands de tir attirent plus les garcons que les filles. Le palais des glaces… le train fantôme… les montages russes…

Ei vaan, jos Pariisista pitää jotain sanoa, niin Hotel Eldorado on aika pittoreski. Kiitämme eleganttia interiööriä, kuten aikoinaan hauskasti totesi Tekniikan Maailma jonkun ranskalaisauton testituloksissa. /ts

Godard 8 – Schwarzenegger 22 maanantai, Huh 24 2006 

Mieleni minun tekevi, ranskalaista leffaa katsomahan, Jean Lucin kuvia tuijottelemahan. Kirjastosta tietysti löytyy, tietämättömät aivoni ajattelevi. Merdet sieltä mitään Godardin pätkiä löytynyt; lukuun ottamatta videota Keskipäivän aave. Lisäksi oli pari kirjaa ja soundtrackia. Tarkistin asian vielä kirjastonhoitajalta ja näin se tosiaan on. En edes jaksa yrittää arvella, miksi.

Vertailun vuoksi katsoin mitä teoksia erään itävaltalaisen kehonrakentajan tuotannosta sivistyslaitokseen on talletettu, ja niitähän riitti: oli sekä proosaa, kuten klassikko Bodaa Arnoldin kanssa sekä 17 elävää kuvaa sisältävää tallennetta. Varmaan kaikki toinen toistaan parempia. Kiitti vaan tyhjästä. /ts

Kohtaaminen keskiviikko, Tam 4 2006 

Hesari esitteli tänään uudet kulttuurisivujen kolumnistit. Heistä aloitti Umayya Abu-Hanna haikeanhulvattomalla kirjoituksella "Missä olisin ilman Tapania" (€), joka kertoi kansatieteen kurssilla kieli- ja kulttuurimuurin taakse joutunutta Umayyaa auttaneesta vanhemman ikäpolven kansatieteilijä-kaimastani:

"En itsekään vielä tajua, miten olin päättänyt
kouluttaa itseni tähän yhteiskuntaan. Olen kansatieteen kurssilla.
Vihkoon kirjoitan: ´Suomen keskiajan peltojen muokkaamisessa käytetään
riisikarhua, hiuspidikkeenä harakkaa ja pellavan eräs työstämisväline
on puinen krokotiili.´"

"Paperi kädessä seison luokan keskellä. Opiskelijat
istuvat kaukana toisistaan. Sanon englanniksi: ´Auttaisiko joku?´
Alkavat vilkuilla laukkuunsa. Kaukana takana nousee vaaleatukkainen
mies. Hiukset ovat ohuet, iho vaalea, rakenne hento. Vaatteet siistit
ja tummansiniset. Hän kävelee kohti hymyillen: ´Miten voin auttaa?´ Tapani
ei ajattele: eksoottiset hiukset. Ei ajattele: apua, en äännä englantia
hyvin. Tapani on ihminen, joka on kiinnostunut kansatieteestä ja
kävelee kohti toista ihmistä, joka on kiinnostunut kansatieteestä. Tapani
sanoo: ´Pelto is field.´ Auraa hän selittää käsillään. Rauhassa hän
istuu pää vähän vinossa ja hymyilee. Katse sanoo: eikö olekin
mielenkiintoinen aihe!"

Kotona kerrottiin, että tämä kirjoitus laitetaan jääkaapin oveen. Mikäs siinä. /ts

Petestä räkään perjantai, syys 2 2005 

Maailma ei ole oikeudenmukainen paikka. Jos olisi, Pete "Räkä" Malmin vuonna 1981 Johannan julkaisemasta artistin sukunimen mukaan nimetystä levystä olisi tullut myyntimenestys. Näin ei kuitenkaan käynyt, mutta onneksi Love Kustannus on julkaissut levyn uudelleen.

Levy on aika perinteistä poppia/rokkia, mutta ei suinkaan Suomi-sellaista, pikemminkin tulee mieleen ulkomaiset 70-luvun nimet. Levyn mukana tulevassa vihkosessa häntä verrataan Lou Reediin, Johnny Rotteniin, Bruce Springsteeniin, Rod Stewartiin ja Marc Bolaniin. Muun muassa.

Pete Malmillahan oli ennen soolouraansa legendaarinen Briard-yhtye Andy Mc Coyn kanssa. Muutenkin 70-luvun ja 80-luvun taite oli erittäin mielenkiintoista aikaa helsinkiläisessä pop-elämässä Kill Cityineen ja omituisine henkilöhahmoineen. Tätä aikaa kuvaa hienosti Clifetrsin biisi Hyvä Bore – "tsiigatkaa, joku heittää paskaa seinään, jotain tippuu, jotain tarttuu tapettiin" – jossa mainittiin tietysti Räkä Malmikin, jonka muistaakseni todettiin biisissä olevan Vanhalla pönttö sekaisin. Vai viitattiinkohan siinä Malmin pummauskykyihin… hmm. /ts

Mikä oli Saarniemen Slangi-Kalevala? maanantai, Hei 11 2005 

Palataan vielä lukioaikaiseen äidinkielenopettajaani Timo Saarniemeen, jonka muistokirjoitus  oli vihdoin tämän päivän Helsingin Sanomissakin. Kirjoituksessa mainittiin Saarniemen ideoima Slangi-Kaleva, josta Teksi itse kertoi 50-vuotisjuhlakirjassaan Oman itsensä sankari (Äidinkielen Opetustieteen Seura ry:n tutkimuksia 7) seuraavasti:

Vapaaniemen yhteiskoulun viimeisenä keväänä 1977, jolloin opetin vielä ns. keskikoulun viidensiä luokkia, tein opettajanurani merkittävän innovaation näiden kahden oppivelvollisuusluokan voimin. Loimme "Slangi-Kalevalan" eli selostimme Kalevalan 50 runoa suorasanaisesti – kielimuotona nuorisoslangi.—

Äidinkielen opettajain liitto (ÄOL) halusi "Slangi-Kalevalan" monistesarjaansa, äidinkielen opttajat olivat siitä kiinnostuneita. Niin kesä- kuin talvipäivilläkin tästä espoolaisten lähiönuorten "Kalevala-Kaapoksesta" tuli pienoinen myyntimenestyskin. Minun osaltani oli ollut olla "Lönnrot" eli aineiston kokoaja ja julkaisija.—

YLEn Aikaisen toimittja Ritva Uusimäki kutsui minut Kalevalanpäivänä 1992 lukemaan "Slangi-Kalevalaa" ja näin minä luin: "Lemminkäinen tulee geimeihin ja rupee leikkimään kovista. Äijältä palaa proput, kun ei voita Lemminkäistä sanasodassa, ja ne alkaa fragaamaan. Lemminkäinen stikkaa äijää lakulla kaaliin ja äijä pääsee kunniavieraaks omiin monttubailuihin. Äijän eukko kerää raggareita Lemminkäisen kimppuun." Tekstinäyte on Kalevalan 27. runon slangiversiota. Onko tämä rienausta vai hauskaa nykykieltä?

Benrope kiinnittää huomiota siihen, miten puiseva nekrologi tästä värikkäästä hahmosta on kirjoitettu. Totta, luulenpa kyllä että opettajakollegat halusivat tällä kertaa tuoda tarkoituksella esille "asiallisemman" puolen tästä monipuolisesta persoonasta, joka on leimattu liian usein huvittavaksi hörhöksi.

Saarniemi, intohimoinen mielipidekirjoittaja, ideoija, keskustelija ja nykyhetken dokumentoija, olisi muuten ollut todennäköisesti erittäin kova bloggaaja mikäli olisi ehtinyt asiaan perehtyä.

Rockantropologi on poissa perjantai, Kes 17 2005 

Vuonna 1942 syntynyt Timo "Texi" Saarniemi kuoli 14.6. äkilliseen sairauteen, kuten jouduimme toissapäiväisen Turun Sanomien muistokirjoituksesta lukemaan. Tuskin kukaan hahmon tuntenut pystyy suhtautumaan suru-uutiseen välinpitämättömästi.

Monen muun hyvän asian lisäksi Saarniemi jätti jälkeensä tuhansittain erilaisissa tapahtumissa, festivaaleilla, koulu- ja yliopistomaailmassa sekä ulkomaan matkoilla otettuja valokuvia ja niistä koottuja kuvaraportteja käsittävän kokoelman. Tämän impressionistisesti tehdyn, erilaisia pienyhteisöjä ja -kulttuureita käsittelevän aineiston arvo tajutaan kunnolla vasta vuosien kuluttua.


[Kuva: http://www.wannabes.net/?wb=/0899/?loc=/0899/docs/]

Musiikki: mitä tahansa The Doorsilta.

Varoitus museovalvojille! keskiviikko, Kes 1 2005 

Kasablogissa kerrottiin katutaiteilija/taidehäirikkö Banksyn uusimmasta tempauksesta: British Museumin näyttelyyn ujutetusta ostoskärryjä työntävää hahmoa esittävän "kalliomaalauksen" fragmentista. Huijaus oli niin taitava, että se ehti olla näyttelyteksteineen museossa pari päivää ennen kuin se huomattiin.
[Kuva: BBC News]

Ymmärtäkää nuoria tiistai, touko 17 2005 

Kyllä, Pikku G on Suomen Sebastian Bach, kuunnelkaa vaikka Skidrown Youth Gone Wild:

They call us problem child
We spend our lives on trial
We walk an endless mile
We are the youth gone wild
We stand and we won’t fall
We’re the one and one for all
The writing’s on the wall
We are the youth gone wild

sekä Pikku Gn Me ollaan nuoriso:

Me ollaan nuoriso,
me ollaan tulevaisuus
Kaikki kasvaa,
lapset varttuu
virheist oppii ja
kokemust karttuu/

Seuraava sivu »