Palmusunnuntai ja aprillipäivä osuivat tänä vuonna samaksi päiväksi. Lietolaisten suusta onkin kerätty arkistoon kansanviisaus ”Joulu on aikanans ja juhannus on paikallans, mutta helluntai heittelee ja pääsiäinen paiskelee”.

Omissa muistoissa aika jolloin joko virvotaan tai yritetään pilailla aprillipäivän hengessä, ajoittuvat sohjoiseen ja jäiseen aikaan. Nykyisen ilmastonmuutoksen aikaan vuotuiskierron noteeraa kaupunkilaisena parhaiten sanomalehdistä ja muista tiedotusvälineistä – blogeistakin. Itse havahdun vuosittain vuotuiskiertoon liittyviin déjà vu -hetkiin, joita on sekä hyviä että huonoja. Yksi huonoista entiselämyksistä on lehtijuttu ravintolasta (yleensä Klippan tai Palace), jossa syödään ravustuskauden ensimmäiset ravut. Rapujuhlat ovat tietysti juhlista hauskimpia, mutta merkitsevät myös masentavan syksyn alkua. Positiivinen entiselämys on viime vuosina ollut maininta polkupyöräkorjaamoiden ruuhkaantumisesta. Se aika on nyt. Biisin sanoin: ”Neiti kevät on tullut kaupunkiin.”

Oma fillarini on jo huollossa käynyt ja Helsinkiä on ajeltu ristiin ja rastiin. Kaupungissa kuljettujen reittin pituudet ovat usein läsnä keskusteluissa. Näitä voi nykyisin mittailla loistavan verkkopalvelun avulla http://ptp.hel.fi/ulkoilukartta/ Siitä selviää muutaman metrin tarkkuudella työmatkan mitta tai kuinka monta metriä on käveltävä kun kiertää Töölönlahden.

MT

Mainokset