Pulkkamäessä maanantai, Tam 29 2007 

Viikonlopun loistava sää pakotti ulos aurinkoon. Itsestään
selvänä ulkoilumuotona oli pulkalla lasku. Eteläisen Helsingin kohteista tulivat
testatuiksi Koffin puisto (monipuolisin reittivalikoima, suurin
yhteentörmäyksen riski), Kaivopuiston kalliot (pisin yhtäjaksoinen lasku,
bonuksena mustat rinteet sekä off-pisteet) ja Tähtitorninmäen pohjoisrinne
(kovin laskuvauhti, vähiten muita laskijoita).

Seuraavassa muutamia kansatieteellisiä havaintoja
suomalaiseen talveen erottamattomasti kuuluvasta harrastuksesta:
– Laskuvälineinä suositaan edelleen punaisia ja sinisiä (lähinnä
Sarviksen valmistamia) pulkkia sekä yhden hengen ”liukureita”.
– Lampaantaljoja käytössä pulkkien pehmusteena yllättävän
vähän.
– Stiga-kelkka on edelleen erityisesti poikien suosiossa ja
malli on säilynyt lähes muuttumattomana 1980-luvulta, ainoa näkyvä uutuus on
etujalaksessa oleva itsestään sisään kelautuva vetohihna.
– Minisukset ovat poistuneet lähes täysin käytöstä, nykyinen
lyhyt harjoittelukausi kenties haittaa lajin omaksumista.
– Huolimatta pakkasesta useat lapset joivat tölkkilimsaa,
edes Kaivopuistossa ei ollut kuuman juoman ja makkaran myyntipistettä
1900-luvun lopun malliin. Ihmetystä herätti myös termospullojen puute.

Laskiaistiistaita vietetään tänä vuonna 20.2.

MT

Vuorovaikutteisuuksia sunnuntai, Tam 28 2007 

Kolumnisteillahan tapaa kirjoituksensa yhteydessä olla sähköpostiosoite yhteydenottoja varten. LA Timesin Joel Stein ei voisi vähempää välittää: "Here’s what my Internet-fearing editors have failed to understand: I don’t want to talk to you; I want to talk at you. A column is not my attempt to engage in a conversation with you. I have more than enough people to converse with. And I don’t listen to them either. That sound on the phone, Mom, is me typing." (Joel Stein: Have something to say? I don’t care. LA Times 2.1.2007)

Toisessa kolumnissa Joel kertoo käyneensä Second Lifessa ja kohdannessa kiinnostavia moraalisia ongelmia. Mutta toteaa kyllästyneensä SL:ään pian: "because it seemed to consist mainly of the two worst parts of real life: dealing with technology and meeting new people." (Joel Stein: Honey, we are just Avatars. LA Times 23.1.2007)

Right. Ja lisää näköjään tyypin kotisivuilta. Suomalaisten julkaisujen sivujen täyttäjiksi palkattujen kaikenkarvaisten "kolumnistien" veteleminen tähän yhteyteen lienee epäreilua, joten antaa olla. Ja oman elämän kolumnistejahan tässä itse kukin kuitenkin ollaan. /ts

Ostarin helmi keskiviikko, Tam 24 2007 

Tätä blogia lukevat varmaan ymmärtävät, miksi aloin diggailemaan välittömästi Ostarin helmeä. Itse tosin tapaan katsella noita samoja ympäristöjä hieman toisella tavalla, mutta ei se mitään. Samalta tekijältä ovat näköjään peräisin myös Punavuoren haiku ja Kauneimmat lastauslaiturimme. /ts

Epäonninen antropologi keskiviikko, Tam 17 2007 

Onhan noita, sankariantropologeja. Paljon enemmän on kuitenkin niitä vihkiytyneitä tutkijoita, jotka yrityksistään huolimatta eivät pääse tieteen historiaan. Yksi heistä, itävaltalainen kaksikymmentäkolmevuotias Marcel Appenzzell matkusti vuonna 1932 Sumatralle tutkimaan harvinaisen kubuheimon elämää. Tämä Malinowskin koulukunnan kasvatti halusi päästä osallistumaan heimon elämään voidakseen samaistua siihen mahdollisimman hyvin. 

Heimo asui kaikkein hankakulkuisimmassa kolkassa Sumatraa, mutta vaikeuksista huolimatta Appenzell tahtoi löytää kubuheimonsa. Hänen oppaansa luovutti ja palasi rannikolle sekä hälytti etsintäpartiot Appenzzellin perään. Appenzzell löydettiin vasta viiden vuoden kuluttua kuudensadan kilometrin päässä paikasta josta hän oli lähtenyt. Appenzzell oli nälkiintynyt ja sairas, mutta toipui kotimatkalla.

Marcel Mauss kutsui hänet pitämään esitelmää Pariisiin etnologian instituuttiin. Appenzzell ei suostunut paljastamaan mitään ajastaan Sumatralla, mutta valmisteli kuumeisesti luentoansa. Kuta lähemmäs määräpäivä tuli, sitä masentuneemmaksi nuori etnologi kävi. Muutama päivä ennen luentoa Appenzzell poltti kaikki muistiinpanonsa, pakkasi tavaransa ja kirjoitti äidilleen palaavansa Sumatralle sanoen ettei voinut paljastaa mitään orang-kubuja koskevaa.

Muutamat etnologian laitoksen opiskelijat onnistuivat säästyneiden dokumenttien avulla rekonstruoimaan Appenzzellin tutkimusmatkan. Useiden päivien vaelluksen jälkeen hän oli onnistunut löytämään kubukylän. Appenzell teki tuttavuutta heimon kanssa, mutta kukaan ei noteerannut häntä millään tavalla eikä hänen onnistunut luoda mitään kontaktia asukkaisiin. Appenzell pystyi kuitenkin havainnoimaan heimon tapoja, esineitä ja kieltä ja teki näistä muistiinpanoja.

Muutaman päivän jälkeen eräänä aamuna  Appenzellin herätttyä heimo oli yllättäen kadonnut tavaroineen kaikkineen. Kahden kuukauden kuluttua Appenzell löysi heidät uudestaan nopeasti kyhätystä kylästä. Hän yritti taas päästä yhteyteen heimon kanssa mutta ilman mitään vastakaikua. Seuraavana aamuna kylä oli taas hylätty.

Appenzell seurasi viiden vuoden ajan kubujen vaelluskäyttäytymistä ja koitti löytää syytä noihin täysin ennustamattomiin lähtöihin, jotka eivät näyttäneet liittyvän esimerkiksi elinkeinoihin tai riitteihin.

Julma totuus kävi viimein ilmi kirjeestä jonka Appenzellin äiti sai viisi kuukautta hänen lähtemisensä jälkeen: 

"— Hurmiollisen matkani päätteeksi olin löytänyt omat villini enkä halunnut muuta kuin olla yksi heistä,  jakaa heidän päivänsä, heidän vaivansa ja riittinsä! Mutta valitettavasti he eivät halunneet minua, he eivät olleet laisinkaan valmiita opettamaan minulle tapojaan ja uskomuksiaan! Heillä ei ollut mitään käyttöä lahjoille, joita laskin heidän eteensä, tai avulle, jota kuvittelin voivani tarjota! Minun takiani he hylkäsivät kylänsä ja valitsivat joka kerta entistä vihamielisempiä seutuja, vain ja yksinomaan minun lannistamisekseni — Luulen tietäväni ruumiillisesta kärsimyksestä varsin paljon. Mutta tämä on pahinta, tämä että tuntee sielunsa kuolevan…"

Marcel Appenzzell on yksi Georges Perecin käsittämättömän upean romaanin Elämä käyttöohje sadoista henkilöhahmoista (pahoittelen tiivistelmäni tekemää vahinkoa kielelle ja tarinalle). Ja silti todempi kuin moni historiallinen sankariantropologi. Siinä on toteutuneena kaikkien ihmistutkijoiden pahimmat pelot: että tutkimuskohde ei hyväksykään tutkijaa tai että tutkija onnistuu tuhoamaan tutkimuskohteensa. Appenzzellin hahmo panee myös miettimään millä motiiveilla ja oikeutuksilla jotkut ihmiset tunkeutuvat toisten elämään. /ts

Tiede rokkaa sunnuntai, Tam 14 2007 

Viime viikkoina on ilmassa ollut keskustelua journalismin ja bloggauksen suhteesta. Jukka Kemppinen avasi yhden näkökulman:

Blogi on nykyajan journalismia, jonka tarkoitus ja oikeutus on kansansivistystyö. Kirjoittaja arvelee olevansa hitusen tai paljonkin viisaampi kuin muut ja latelee huomiota, havaintoja ja elämänohjeita. Blogi on yhdistetty almanakka ja postilla. Siinä on mahdollisesti
hyödyllisiä tietoja maaiman merkeistä ja taivaankappaleiden asennostaa,
ja lisäksi elämän ohjeita kullekin päivälle.
(Kemppinen: Kiistän. 5.1.2007)

Valistetaan siis. Rohkenen suositella lukijoilleni ainakin Inkycircus -blogia, jossa kolme tiedetoimittajaa kirjoittaa hauskalla ja popularisoivalla tavalla tiedemaailman liepeiltä. Vaikka blogi määrittelee itsensä "Life in the girl nerd world" niin kyllä siitä miehetkin saa tykätä. Samalta sylttytehtaalta on peräisin myös verkkolehti Inkling Magazine ("on the hunch that science rocks"). Ikinä en ole blogimiitissä ollut, mutta Annen, Katien ja Annan kanssa voisin lähteä.

Pysytään bloggaamisen ja tieteen parissa ja valistetaan siitä että Helsingin kaupunginmuseon (ja ymmmärtääkseni myös HY:n kansatieteen laitoksen) Myllypuro-projektin tuloksia esitellään valokuvanäyttelyn ja verkkosivuston [Myllypurolaisia.fi] muodossa. Blogityyppinen sivusto täytyy pistää seurantaan, ensimmäisessä postauksessa tiivistettiin mielestäni hienosti lähiökulttuurin merkitys ja perustelut sen dokumentoinnin tärkeydelle. /ts

sunnuntai, Tam 14 2007 

gfhgfh gh gh gh

Onksse kolmegee nyt hyödyllinen vai ei? keskiviikko, Tam 3 2007 

Se selviää tietysti tutkimalla – mutta vastaus riippuu siitä kuka kysyy ja keneltä:

Elisan kysely yrityspäättäjille ja edelläkävijöille:
Viestintämarkkinalain muutos huhtikuussa on innostanut suomalaiset siirtymään ennennäkemättömän nopeasti uusiin 3G-puhelimiin ja omaksumaan uusia sisältöpalveluita, Elisa hehkuttaa. Soprano selvitti suomalaisten yrityspäättäjien ja edelläkävijöiden 3G-käyttökokemuksia. Joka kolmannella vastaajalla on käytössään 3G-palvelut ja lähes kolmannes harkitsee hankkimista.
– Euroopan paalupaikalle on vielä matkaa, mutta suomalaiset ovat ennenkin innostuessaan tehneet pieniä ihmeitä. Olen varma, että 3G-palvelupaketeista tulee tämän joulun hittituote ja suosituimmat puhelinmallit saattavat loppua myymälöistä.
(Elisa: 3G:n käyttö muuttui rajusti, Digitoday 8.11.2006)

Viestintäviraston kysely kuluttajille ja yrityksille:
Huomattava osa kuluttajista ei pidä nykyisin tarjolla olevia mobiilidatapalveluja, kuten internetin ja sähköpostin käyttöä matkapuhelimella, kiinnostavina tai koe tarvetta niiden käytölle. Kytkykauppaliittymän oli hankkinut noin kymmenen prosenttia
haastatelluista. Yleisin syy kytkyliittymän hankintaan oli tarve saada
ominaisuuksiltaan hienompi puhelin, ja noin 30 prosenttia vastaajista
piti myös liittymän kokonaisedullisuutta ratkaisevana. Vajaa viidennes
kytkyliittymän hankkineista kertoi käyttävänsä matkapuhelimellaan
nykyisin enemmän internet- ja sähköpostipalveluja, mutta 67 prosentin
mukaan 3G-puhelin ei ole vaikuttanut mitenkään puhelimen
käyttötarkoituksiin.
(Viestintävirasto 27.12.2006)

Just joo.

Hilavitkutin-eliitti on siis hankkinut värkit viimeisen päälle ja hyödyntävät myös niiden mahdollisuudet. Edistyksellismielisimmät rahvaan edustajatkin tykkäävät ostaa halvalla hienon luurin mutta käyttävät niitä enimmäkseen soitteluun ja tekstailuun. Ensiksi mainitun tutkimuksen hehkutus on siis vielä vähintäänkin ennenaikaista. Ja jos tilanne jatkuu samankaltaisena niin ei hyvä hötky, sillä ymmärtääkseni 3g-puhelinten kytkykauppa sallittiin juuri siksi että kuluttajat saataisiin mobiilidatapalveluiden (onpa muuten vieraannuttava termi) käyttäjiksi. Ehkäpä joku kohta keksii sen koukun jolla kansa saadaan liimattua mobiilisisältöjen (onpa muuten tyhmä sana) pariin. Tai sitten ei. Onneksi ne on ihan muut kaverit jotka noita pääsee pähkäilemään. /ts