Maanantaina (HS 21.8.2006: Kampin kauppakeskus on uuden bisneseliitin koti) oli Hesarissa haastattelu Matti Kortteisesta, joka on juuri valittu kaupunkisosiologian professoriksi Helsingin yliopistoon. Jutun yhteydessä Lähiö-tutkimuksellaan maineeseen noussutta Kortteista profiloitiin yksinäiseksi sankarisosiologiksi ja siteerataan Kortteisen väitöskirjaa Kunnian kenttä (1992), jossa hän kuvaa tutkimuksen tekoa seuraavasti:

Minulle tarjottiin kossua maitolasista lämpimänä ja raakana. Joimme pullon puoliksi ennen saunaan menoa. ´Unohdin noi mehut, ei kai sua haittaa´ Ei haitannut — Silmissä mustenee, oksettaa, käsivarsia alkaa pistellä, tärisen, joudun paneutumaan makuulle pukuhuoneen lattialle. (sitaatti HS:n)

Uskottavuudesta ja tasa-arvoisuudesta haastateltavan silmissä oli siis kysymys. Itse en opiskeluaikojen parilla kenttätyökurssilla ihan vastaavaan tilanteeseen joutunut; lähinnä sitä oli tilanne, jossa tarjottiin mustaa kahvia ja norttia, joista jälkimmäisestä joutui kieltäytymään. Se tuskin vaikutti haastattelun kulkuun; asetelma yliopisto-opiskelijan ja eläkkeellä olevan telakkamiehen välillä taisi olla aika selkeä. Toisella keikalla olarilaisasunnon parvekkeella tarjotut salaatit, patongit ja valkoviinit upposivat paremmin, mutta ei haastattelu tieteellisessä mielessä varmaan sen onnistuneempi ollut.

Kenttätyön suola on ehdottomasti välitön vuorovaikutus tutkimuskohteena olevien ihmisten kanssa. Usein on mahdollisuus päästä haastateltavien koteihin, ja yleensä tutkijalle tarjotaan ainakin jotain kurkunkostuketta. Kuulemma aikaisemmin varsinkin maaseudulla kenttätöitä tekeviä on kestitty runsaastikin, nykyisin kaupunkiympäristössä tehdyissä haastatteluissa tarjoomukset ovat yleensä niukat. Syynä lienee kaikenlaisten kyselytutkimusten yleisyys, sekä tutkijan että informantin ajansäästö ja ehkäpä myös tietyn yksityisyyden varjeleminen. /ts

Mainokset