Kentällä sunnuntai, Hel 19 2006 

Poliitikot, kaupparatsut ja Jehovan todistajat kiertelevät mielellään kentällä. Eri alojen tutkijat viettävät aikaa niin ikään kentällä. Se on aina vähän aidompaa kuin omassa konttorissa istuskelu ja funtsailu. Kentällä nimittäin pääsee kosketuksiin ihmisten kanssa ja saa aidompia kokemuksia. Tutkijaa, joka ei kentällä kerää tutkimusaineistoa vaan tomuttaa arkistoaineistoa, pilkkataan nojatuoliantropologiksi. Nojatuolijehovista en tiedä.

Antropologiasta kiinnostuneille tässä linkki: Feldnotizen, "notes’n records from the field – and beyond".

Doria on tietokanta, joka sisältää korkeakoulujen digitaalisia aineistoja. Tällä hetkellä sen kautta pääsee selailemaan julkaisuja, opinnäytetöitä, Urho Kekkosen tuotantoa, Kansalliskirjaston digoituituja äänitteitä sekä Helsingin yliopiston kulttuurien tutkimuksen laitoksen tutkimusaineistoa, mm. kenttätyökurssien aineistoa, mikä tällä hetkellä näytti tarkoittavan lähinnä valokuvia. Tulevaisuudessa toivottavasti ääntä ja liikkuvaa kuvaakin. Mielellään myös paremmilla taustoittavilla tiedoilla varustettuina, nyt aineistojen konteksti jäi aika hämäräksi.

Alla kuva kentältä, Helsingin Ruskeasuolta osoitteesta Kytösuontie 20. Kuvassa Hernesaaren romu Oyn omistajat. Urbaania kenttätunnelmaa ihan parhaasta päästä. Kyseistä osoitetta ei enää olemassa, missähän päin rakennus on sijainnut? Samanniminen liike näemmä toimii nykyisin Tattarisuolla, onkohan samat ukot vielä puikoissa?

Ruskis2
[kuva suuressa koossa] /ts

Mainokset

Amerikan hapatusta tiistai, Hel 14 2006 

Johdattakoon seuraavat linksut Information Superhighwayta pitkin amerikkalaisen kulttuurin ytimeen:

Picture This: Family Photographs of Everyday San Francisco

"Across decades, and regardless of neighborhood or background, we treasure photographs because they preserve our memories of the events
and relationships they document. Our best friends, our trips to the park or beach, the times our families gather together to celebrate—the photos in this exhibition speak of these things which we all hold dear."

Accidental Mysteries.

Extraordinary Vernacular Photographs

"John and Teenuh Foster share a passionate interest in collecting works of art by self-taught
artists, as well as anonymous objects that to them, share attributes of
great design and mystery. They consider vernacular photography to be a
long overlooked genre of folk art, capturing elements of history,
sociology, psychology and often “accidental” moments on film."

Malls of America

"Vintage photos of lost Shopping Malls of the ’60s & ’70s."

Motel Hell

"Tacky and trashy Motel postcards of the 1950’s, 60’s and 70’s. Forgotten places lost on the roads that time forgot."

Afterculture Art – An anthropology of the Future.

"The Discovering the north American Afterculture is a glimpse of a future being shaped, and even lived, right now. It imagines the culture that might emerge if we fully embraced a completly sustainable, sacred world-outlook. A diorama, crafted artifacts, paintings and photomurals show a new native american people whose life-patterns are healing
to a damaged land. They look like us: a mixture of races and backgrounds, and there are hints that much of the knowledge gathered in our
  time remains alive in oral tradition. But they are also profoundly
unlike us. They know themselves as part of the web of life.
Seeing the natural world as an expression of the sacred, they have simplified their lives the better to move in balance with it. This is a glimpse of "a future that works:"
; sustainable, simple, sacred–and anthropologically defensible."

Linkit tarjosi GoodStuff. /ts

Etsätiedäkukasäoot? perjantai, Hel 10 2006 

Britanniassa sukututkimus on suosiossa. Yksi merkki (syy/seurauskin varmaan) buumista on BBCn ohjelma Who Do You Think You Are, jossa on pantu julkkikset tutkimaan sukunsa historiaa. Ja katsojat seuraavat tietysti esimerkkiä. Ohjelmalla on esimerkilliset kotisivut, joiden avulla saa mukavan johdatuksen juuriensa tutkimiseen:

"Embarking on your
family history research can be a daunting prospect. This section is
packed full of useful information to help you on your way to making
some fascinating discoveries".

Verkkosivuilla – paitsi tutustutetaan noiden brittijulkkisten esivanhempiin – myös johdatetaan verkossa oleville arkistolähteille, pääsee kuuntelemaan sukututkijoiden haastatteluja, voi lisätä sukunsa historiaan liittyviä valokuvia, johdatetaan Open Universityn sukututkimuksen kirjoittamisen verkkokurssille…

Sitten vaan arkistoon:

"You’ve watched the programmes and read the books, but now it’s time to get digging in the archives yourself. You can learn how to read wills and other old documents, make sense of
the census or even find out if your ancestors were freemasons! You can
also learn to look after your old photos and brush up on your ‘O’ level
Latin."

BBCn saitilla nostetaan myös esille arkistojen käytön lisäämiseen tähtäävää Archive Awareness Campaignia:

"Archive Awareness Campaign is out to show you that archives are not just full of dust but contain real treasures".

Ja yhtenä lopputuloksena tästä kaikesta: arkistot saavat rutosti uusia kävijöitä. Näin kertoo MLA:n uutinen [Museums, Libraries and Archives Council].

Suomessakin sukututkijat käyttävät paljon internetiä hyväkseen, kuten käy ilmi Suomen Sukututkimusseuran saitilta Genealogia.fi. Varsinaisia sukututkimusblogeja ainakin Blogilistan perusteella tosin on jostain syystä vain yksi, nimeltään Sukututkimus.  /ts

Alma Mater ja punk! keskiviikko, Hel 8 2006 

Renvall-instituutin luentosarjassa, joka käsittelee Britanniaa ja Irlantia, kuullaan äärimmäisen mielenkiintoista aihetta käsittelevä esitelmä 16 päivä kuluvaa kuukautta. Opiskelija Joni Strandberg on valmistelemassa historian laitokselle kiintoisaa gradua ja esitelmöi tutkimusaiheestaan otsikolla: “Punks, Skins and the Urban Crisis: The subcultural interpretation of late 1970s and early 1980s Britain”.

Otsikko on jo itsessään äärimmäisen kiinnostava ja kun luin tarkempaa kuvausta kyseisestä tutkimuksesta innostuin yhä enemmän. Tutkimuksessa perehdytään – ilmeisesti tapaustutkimuksen tavoin – The Clashin ja Screwdriverin musiikkiin, samalla tutkien skinheadien ja punkkareiden alakulttuureita ja niille otollista pohjaa Thatcherin ajan Brittein saarilla. Aikaisemminhan yliopistolla on jo kuultu seminaari The Smiths -lyriikoista (Morrissey on huhupuheiden mukaan muuten tulossa Suomeen konsertoimaan) ja nyt tämä! Voi veljet! Kyllä nykyisin kelpaa opiskella!

Mielestäni parhaalla tavalla Thatcherin ajan Britannian tunnelmiin pääsee kuuntelemalla The Specialsin biisin Ghost Town (joka oli listaykkönen Dianan ja Charlesin häiden aikana) ja lukemalla esimerkiksi Pat Gilbertin kirjan ”The Clash – Lontoo liekeissä” joka on erittäin asiallista luettavaa. Mainitsemastani kirjasta voi esimerkiksi lukea, miksi The Clashin jäsenet ottivat niin sanotut Clash-housut käyttöön…tuohon aikaan punkkareiden keskuudessa muodikkaina pidettyjen bondage-housujen sijaan.

Punkkareita ja skinejä voi tavata rauhallisessa rinnakkaiselossa tämän päivän Helsingissä, jos lähtee kuuntelemaan The Valkyriansia… Koko desktopin toimituskunta hoilasi Ghost Townia Semifinaalissa järjestetyissä Halloween-bileissä viime marraskuussa kyseisen ska-ryhmän tahdissa. Ja hauskaa oli.

MT

Dokumentteja amerikkalaisista kansankulttuureista sunnuntai, Hel 5 2006 

Folkstreams (via GoodStuff) on sivusto, jonne on koottu Yhdysvalloissa asuvien ryhmien kulttuureita käsitteleviä dokumenttielokuvia:

The mission of Folkstreams.net is to build a national preserve of
documentary films about American folk or roots culture. Produced by
independent filmmakers, these hard-to-find films give voice to the arts
and experience of diverse American groups. They are streamed on the
website together with background materials that highlight the history
and aesthetic importance of the traditions and the films.

Suomalaisena huomio kiinnittyi heti dokumenttiin nimeltä Finnish American Lives, jossa kuvataan michiganinsuomalaisten maanviljelijöiden elämää ja sukupolvenvaihdokseen liittyviä ongelmia. Oman kulttuurin näkeminen useamman mutkan kautta kuvattuna on aika mielenkiintoinen kokemus. Elokuvan aluksi ääneen pääsevät Suomesta muuttaneet, joista yksi kertoo: "In Finland when I was a young boy, I was thinking about the America, always. I was looking where the sun sets and I was wondering what kind of this world looks on the other side." Dokumentista päätellen ei kyllä itse asiassa kovinkaan erilaiselta Suomeen verrattuna.

Muita lupaavalta vaikuttavia elokuvia ovat esimerkiksi seuraavat:

Home Movie. This
1974 documentary produced in the era before video cameras chronicles
the tradition of home movies in American family folklore.

Tales of the Supernatural. This film documents a group of teenagers telling urban legends, ghost stories and horror tales.

The Land Where the Blues Began. In the late 1970s Lomax traveled to Mississippi with filmmaker John Bishop and folklorist Worth Long and made this film about the African American music he found there.

/ts