Ruokakaapista löytyi paketillinen jäniksenpapanan näköisiä viljavalmisteita. Eräänlainen suomalainen terveysversio herra Kelloggin tuotteista siis. Elintarvikkeella oli eksoottisen kuuloinen nimi: TalkMuru. Tookmuru?

Eikun talkkunamuru. Kyseessä on tämä vanha hämäläinen perinneruoka uudessa formaatissa ja uudelleen brändättynä. Eikä yhtään huonosti; jalostusaste on noussut jonkun verran, ja kilohinta aika paljon. Valmistajan, Taivalkosken myllyn, kotisivuilla kerrotaan, että kyse on talkkunajauhosta valmistetusta murosta. Tuotteen paketti ei ratsasta perinteillä, vaan kotimaisuudella ja terveellisyydellä.

Mikään suomalainen erikoisuus talkkuna ei toki ole. Toivo Vuorelan Suomalainen kansankulttuuri -teoksen mukaan  talkkuna (ven. tolokno) on ollut vanha, keskiaasialaisten paimentolaiskansojen leivän asemesta suosima puuron vastine. Venäjän armeijassa se oli vielä 1600- ja 1700-luvulla sotamiehen kenttämuonaa.

Valmistustavassa on eri puolilla Suomea ollut eroja: Karjalassa ja Savossa talkkuna keitettiin ohrasta sakeaksi puuroksi, josta syöjä saattoi puristaa kouraansa möykyn, jota syötiin kädestä joko kylmänä tai lämpimänä voilla siveltynä.

Nykyäänkin kaupoissa myytävä hämäläinen talkkuna on puolestaan ollut ohrasta, kaurasta, rukiista ja herneestä ensin keitetty, sitten kuivatettu ja lopuksi leivinuunissa ruskeaksi paahdettu jauho. Näitä jauhoja sekoitettiin sitten piimään tai viiliin. Talkkuna oli suosittua kesäruokaa, esim. heinänteon aikaan tätä ruokaa oli helppo valmistaa etäniityllä ollessa.

Puurojen ja leipien lisäksi muiden yksinkertaisten jauhoista valmistettujen ruokalajien kirjo on perinteisessä ruokataloudessamme ollut laaja: kylmään veteen sekoitetusta jauhoista valmistettua tiivistä, kouraan puristettua palloa kutsuttiin Savossa pepuksi tai tai pöperöksi. Kajaanin tienoilla on syöty kopattia: kylmään piimään sekoitettua rukiisia jauhoja, joista muodostunutta puuroa pistettiin suuhun pärelastalla. Keskisuomalais-savolaiset apposet oli ruokalaji, joka valmistettiin paahtamalla padassa jauhoja ja maustamalla ne suolalla. Apposia syötiin nauriskeitikikkäiden tai perunoiden kanssa kastamalla niiden palasia annoskuppiin. Satakuntalainen syöväntaikina valmistettiin kuumaan veteen sekoitetuista ruisjauhoista. Seos sai imeltyä sakeaksi velliksi, ja sitä syötiin leivän särpimenä etenkin talvisaikaan, kun maitotuotteet alkoivat käydä vähiin.

Onhan noita. Yksi maukas nykyajan sovellutus on Sysmän luomuherkkujen valmistama viljapihvi; jauhoja, joiden joukkoon lisätään vettä ja paistetaan pannulla.

Lähde: Toivo Vuorela: Suomalainen kansankulttuuri, s.255 – 257. WSOY 1975.
Ks. myös: Sari H. Pitkänen: Suomalainen ruoka -sivusto.

/ts

Mainokset