Menin nettiin. Netissä ei kuitenkaan ollut mitään. Oletussivu oli täysin tyhjä. Vähän kuin Nyt-liitteen Pupuankka-sarjakuva, jossa joskus oli valkoinen ruutu, jonka yli meni viiva. Kuvatekstin mukaan "Talvi yllätti Pupuankan". Tarina kertoi myöhemmin, että oikeasti deadline oli yllättänyt  dokaamiseen intoutuneen taiteilijan. Tiedä häntä.

Joka tapauksessa netti oli tyhjä, untitled, suorastaan lumivalkoinen, puhdas niinkuin hanki helmikuisten aamujen. Ihastelin näkymää hetken, kunnes muistin että pitäähän siellä netissä olla sisältöä, senhän takia me humanistitkin olemme. Oiskohan blogeissa mitään, ajattelin ja matkustin Blogilistalle. Ja kas hienoa, lista ilmoitti, että oma blogini on päivittynyt – vihdoin jotain luettavaa! Mutta eihän siellä mitään uutta ollut. Harmin paikka, luulin että kyse oli automattikirjoituksesta, mutta se olikin Haamupäivitys.

Muissa blogeissa vain kirjoitettiin siitä, mitä joissain muissa blogeissa oli sanottu. Onko hullumpaa kuultu. Paitsi se että jotkut vielä lukevat niitä juttuja, ja jotkut, herra paratkoon, kommentoivat niitä. Peeping Thomas has a very nice view, across the street at the exhibitionist lauleskelin ja siirryin perinteisen journalismin pariin. Avasin sanomalehden, ja mitäs siellä oli: heti kakkossivulla referoitiin muita sanomalehtilehtiä ja toisaalla oli lukijoiden keskustelua ja kommentteja. On blogitauti tarttunut lehdistöönkin. Jestas mitä roskaa. Eikä yhtään kansatiedettä, ei rivin riviä mitään kansatieteellistä. Ei edes kansantieteellistä. Ei mitään bloggattavaa. Maamme-laulu, virityskuva, lumisade. Voi kunpa joskus kauemmin sen loisto kestää vois, vaan illan tullen katoaa ja tummuu aina pois. Eikun hei, olihan siellä sentään jotain, Nukkumatti! Sandmann, lieber Sandmann … (via Retromania)

Mainokset