Aluksi cd-levyjen ja nyttemmin mp3-soittimien esiinmarssi on vähentänyt albumien merkitystä kokonaisuutena. Levyjä ei enää kuunnella alusta loppuun, vaan kuuntelijat voivat skipata välistä tylsät biisit. Tämä ehkä on johtanut täytebiisien levyttämiseen ja albumien kestojen pitenemiseen.

Live-tilanteetkin tahtovat olla artistien hittien läpisoittoa muutaman pakollisen uuden biisin höystämänä. Briteistä kuuluu kuitenkin kummia; sikäläinen Word-lehti uutisoi marraskuun numerossa, että uusin villitys on keikat, jotka perustuvat yhden albumikokonaisuuden esittämiselle. Näin on tehnyt Patti Smith Horsesin kanssa ja Evan Dando Lemnoheadsin It´s a shame about rayn kanssa. Jopa Gorillaz heittää keikan, jolla vedetään muutaman kuukauden takainen Demon Daysin kokonaan.

Viehättävä ajatus; itsekin tiedän pari levyä, jotka olisi hienoa kuulla ihan jokaista biisiä myöten. Nostalgiaa, sitäpä sitä. Tämä ei kuitenkaan estänyt minua innostumasta Pandorasta: se on verkkopalvelu, joka pyytää minua kertomaan artistin tai kappaleen nimen, ja sen jälkeen kaivaa samankaltaista musiikkia nettiradioista. Uutta, aikaisemmin tuikituntematonta musiikkia nyt koneelta jatkuvasti. Pandoraa voi – ja kuuluukin – myös opettaa. Jos asema soittaa Curen siivellä Simple Mindsiä ja luulee Kate Bushilla ja Ace of Basella olevan jotain musiikillista yhtäläisyyttä, niin ei tarvita kuin yksi hiirenklikkaus ja Pandora lupaa olla enää ikinä soittamatta moista sontaa minun kanavallani. /ts

Mainokset