Pääsin verestämään vanhoja, hyviä muistoja pitkästä aikaa Linnanmäelle. Laitteista edelleen parhaan arvosanan sai Vuoristorata, tuo yli viisikymppinen klassikko. Elämykseen kuuluu ehdottomasti tuttu puun käsittelyaineen ja kenties rasvan tuoksu sekä vain hetkisen kestävä intensiivinen katselu Helsingin horisonttiin radan korkeimmalla kohdalla, ennen huimaa pudotusta alas.
Vekkula-talo on niin ikään vanha suosikkini. Fluorisoivat valot ja kalteva lattia ynnä muut tasapainoa häiritsevät ärsykkeet toivat tällä käyntikerralla mieleeni käynnin yökerhossa alaikäisenä…mitähän kyseinen paikka simuloi? Mihin lapsia valmistetaan? Outo ja hatarasti edelliseen ilkeämieliseen kommenttiin liittyvä paheellinen muisto lapsuusajan Lintsillä käynnistä on pelihallin laite, jossa yli 16-vuotiaat saivat ohjailla pientä nosturia ja yrittää nostaa tupakka-askia palkinnoksi… Edellinen ei käy enää onneksi laatuun. Ajat ovat muuttuneet. Milloin kielletään onnenpyörä jossa voi voittaa ainoastaan perunalastuja, jopa yli neljä kiloa?
Ehkä hauskinta Lintsillä on kohderyhmäikäisten kävijöiden seuraaminen. Lisäksi iloa lisää huvittelupaikan omistuspohja – Lasten päivän säätiö. Lehdestä on saanut lukea Helsinki-pyörän tulevasta vaihtumisesta modernimpaan malliin. Toivottavasti puisen vuoristoradan arvo kuitenkin ymmärretään vastaisuudessakin. Huvipuistolaitteiden kuuluu vaihtua aika ajoin, joistakin tulee klassikoita, jotkut jäävät elämään vain lapsuudenmuistoissa. Soulmies Niko Ahvosen bändi on nimeltään Cortina Jets. Kuka muistaa vielä samannimisen laitteen?
MT

Mainokset