Lintsillä maanantai, Elo 29 2005 

Pääsin verestämään vanhoja, hyviä muistoja pitkästä aikaa Linnanmäelle. Laitteista edelleen parhaan arvosanan sai Vuoristorata, tuo yli viisikymppinen klassikko. Elämykseen kuuluu ehdottomasti tuttu puun käsittelyaineen ja kenties rasvan tuoksu sekä vain hetkisen kestävä intensiivinen katselu Helsingin horisonttiin radan korkeimmalla kohdalla, ennen huimaa pudotusta alas.
Vekkula-talo on niin ikään vanha suosikkini. Fluorisoivat valot ja kalteva lattia ynnä muut tasapainoa häiritsevät ärsykkeet toivat tällä käyntikerralla mieleeni käynnin yökerhossa alaikäisenä…mitähän kyseinen paikka simuloi? Mihin lapsia valmistetaan? Outo ja hatarasti edelliseen ilkeämieliseen kommenttiin liittyvä paheellinen muisto lapsuusajan Lintsillä käynnistä on pelihallin laite, jossa yli 16-vuotiaat saivat ohjailla pientä nosturia ja yrittää nostaa tupakka-askia palkinnoksi… Edellinen ei käy enää onneksi laatuun. Ajat ovat muuttuneet. Milloin kielletään onnenpyörä jossa voi voittaa ainoastaan perunalastuja, jopa yli neljä kiloa?
Ehkä hauskinta Lintsillä on kohderyhmäikäisten kävijöiden seuraaminen. Lisäksi iloa lisää huvittelupaikan omistuspohja – Lasten päivän säätiö. Lehdestä on saanut lukea Helsinki-pyörän tulevasta vaihtumisesta modernimpaan malliin. Toivottavasti puisen vuoristoradan arvo kuitenkin ymmärretään vastaisuudessakin. Huvipuistolaitteiden kuuluu vaihtua aika ajoin, joistakin tulee klassikoita, jotkut jäävät elämään vain lapsuudenmuistoissa. Soulmies Niko Ahvosen bändi on nimeltään Cortina Jets. Kuka muistaa vielä samannimisen laitteen?
MT

Mainokset

Suomalaisen päivä sunnuntai, Elo 28 2005 

Vuonna 2001 Suomalaisen Kirjallisuuden Seura julkaisi Juha Nirkon toimittaman teoksen Suomalaisen päivä. Kirja perustui 2.2.1999 suomalaisilta kerättyyn päiväkirja-aineistoon. Keruu järjestettiin Kalevalan 150-vuotisjuhlien kunniaksi, ja sen tuloksena oli 24 000 päiväkirjaa. Kirjaan valikoitui 99 päiväkirjaa, jotka kertovat ihmisten arkipäivästä eri puolilla maatamme yhtenä sattumanvaraisena päivänä. Kirja on kiehtova nimen omaan kokonaisuutena luettuna, erilaisten ihmisten erilaiset kertomukset täydentävät toisiaan, ja muodostavat, jos ei nyt ihan kokonaiskuvaa, niin erittäin havainnollisen kuvauksen suomalaisen päivästä.

Te varmaan arvaattekin jo mitä ajan takaa: esimerkiksi blogilistaa, jonka kautta meillä on meillä on pääsy satojen tai tuhansien suomalaisten päiväkirjoihin jokaiselta päivältä (suurin osa blogeista kuitenkin on enemmän tai vähemmän nettipäiväkirjoja, vähemmistö, kuten tämä blogi tekee kaikkensa ollakseen jotain muuta kuin nettipäiväkirja. Tämä olkoon kontribuutioni suureen blogi-nettipäiväkirja -kiistelyyn). Tulevaisuuden tutkimuskäyttöä ajatellen olisi hienoa, mikäli blogeissa olisi metatietoina ainakin asiasanoitus, paikkakuntatiedot ja taustatiedot kirjoittajasta. Käytännössähän tämä ei tietenkään toimisi, bloggaamisen tarkoitus kai kuitenkin on joku muu kuin kansanperinneaineiston kartuttaminen. Huomionarvoista on se, että niin blogit kuin SKSn keruuaineisto eivät ole perinteisiä päiväkirjoja siinä mielessä, että niitä kirjoitettaessa on tiedetty, että joku muukin lukee niitä. Osa niistä on kirjoitettukin pikemminkin muille kuin itselle.

Pysytään aineettomassa kansankulttuurissa. Jos joku luulee, että Suomi on ollut aina murheellisten laulujen maa, on hän pahasti väärässä. Ainakin kansanlaulut ovat paikoitellen erittäinkin riemullisia. Tämä käy ilmi esimerkiksi Suomen kansan eSävelmät -tietokannasta: Heilan’ se soitteli harmonipelillä Ja minä menin kuuntelemaan; Peli se pantiin sohvan kannelle, Ruvettiin suutelemaan [ääninäyte] tai Mitä minä muuta kuin juon ja rallaan henttuni tavaralla, ja -ralla, mitä minä muuta kuin juon ja rallaan henttuni tavaralla? [ääninäyte] Näissähän on kyse käsittääkseni rekilauluista, 1800-luvulla kukoistaneista nuorison sepittämistä kansanlauluista, joita laulettiin nuorison yhteisillä kokoontumispaikoilla, esimerkiksi kyläkeinuilla. /ts

Retropelit torstai, Elo 25 2005 

Retropeleistä on tuore artikkeli Wiredissä [Retro Gamers Unite: Wired 24.8.] Vanhojen pelien musiikkeja on tässäkin blogissa joskus sivuttu, ja retropelit ovatkin monella tapaa kiinnostava ilmiö. Itse ainakin olen sitä mieltä, että nykyiset elokuvamaiset pelit eivät anna mielikuvitukselle juuri mitään sijaa. Mutta kyllähän vanhojen pelien pelaaminen modernilla koneella on rehellisesti sanottuna aika ankeaa. Retropelien pelaaminen aidolla Joystickillä tv-ruudulla on astetta autenttisempaa, mutta edelleen vähän väkisin väännettyä nostalgiaa.

Niin se vaan taitaa olla, että lastenhuoneen ummehtuneessa pop-cornien lemussa pidettyjen Winter Games ja Boulder Dash -sessioiden intensiivisyyden tasolle en enää ikinä minkään tietokonepelien kanssa pääse. Ja hei, silloin c-kasettipelejä kopioitiin tupladekillä! Ja väännettiin Kuusnelosen kasettiaseman azimuth-kulmaa ruuvarilla! Ja ihmeteltiin kräkkereiden peleihin lisäämiä demoja [Kiasman demoskene-näyttely]. Nyyhky. /ts

Virtuaalivisiitti maanantai, Elo 22 2005 

Gorillaz-bändi vierailee maailmankiertueensa yhteydessä Suomen Habbo Hotellissa torstaina 25.8. [ITviikon uutinen]. Ei tietenkään oikeasti, sillä Gorillaz on studioprojekti, jossa animaatiohahmot markkeeraavat yhtyeen jäseniä ja Habbo Hotelli on internetissä toimiva virtuaaliyhteisö, jossa teinit tapaavat, keskustelevat  ja pelaavat toistensa kanssa. Maailma on nykyään ihmeellinen paikka.

Olen tutustunut Habbo hotelliin vain pinnallisesti, joten nyt oli selvästi pienen kenttätyömatkan hetki. Kirjauduin Habboon, tein hahmon nimeltä Kustaa Vee ja vaatetin sen akateemikon arvolle sopivasti nahkakenkiin sekä harmaaseen pukuun. Aluksi menin kirjastoon ja kyselin lukusuosituksia, mutta kun kukaan ei oikein vastannut, siirryin Malja-baariin ja join tiikeribarbidrinkin. Oli aika lähteä radalle, menin Suosikki-huoneeseen, joka on "chillailumesta kaikille staroille" ja jonne Gorillazkin tulee. Kävelin keskelle huonetta, huusin "Twist and Shout" ja aloin vatkaamaan lannetta. Sain  seuraa jostain tytöstä, jonka kanssa diskosimme ja juttelimme niitä näitä. Lopuksi menin sivummalle istuskelemaan ("chillailemaan") ja joku tyyppi tuli kysymään neuvoa siitä, miten Habbossa pystyy vaihtamaan tavaroita. Vastasin, etten tiedä. Jäin itsekseni pohtimaan, pitäisikö investoida muutama Habbo-kolikko ja hankkia Habbo Hotellista Kustaa Veelle pieni huone tutkijankammioksi ja sisustaa se välttämättömillä toimistotarvikkeilla. Jätin ajatuksen hautumaan ja kävelytin hahmoni pois hotellista. Maailma on todellakin ihmeellinen paikka nykyään.

Ympäristöjärjestö Dodohan muuten palkitsi Habbo Hotelin äsken vuosikymmenen tärkeimmästä tahattomasta ympäristöteosta. Perusteena oli mm. nuorten kulutusvalintojen suuntaaminen aineettomaan kulutukseen [Dodon uutinen]. /ts

Kontulan aika lauantai, Elo 20 2005 

Lähijunassa huolellisesti ryyppäneeltä pariskunnalta kuultu keskustelunpätkä:

-paljo muuten kello on?
-en mä tiedä, tai se on mulla oikeestaan vielä Kontulan ajassa.
-??
-me oltiin siis kaverin kanssa tossa joskus Kontulassa dokaamassa ja piirrettiin tussilla ranteeseen kellot näyttämään kymmentä vailla kolmea. Sovittiin sitten että lopetetaan dokaaminen kun kello tulee kolme.

Jotkut syrjäytyneet elävät alakulttuureissa, joissa aika tosiaan on pysähtynyt ja paikka menettänyt merkityksensä. Elämää rytmittävät baarin aukeaminen ja sulkeutuminen, korvausten tulo tilille ja kavereiden vaihtuminen. En minä tiedä ovatko he onnellisia vai onnettomia, mutta onhan se aika rankkaa, että yhteiskunnassamme on pysyvästi suuri joukko ihmisiä, jotka elävät ns. normaalin elämän ulkopuolella omaa toisenlaisilla säännöillä toimivaa arkea. Mikäli heitä ei kuulu perhe- tai ystäväpiiriin, heihin ei kiinnitä edes huomiota elleivät he jotenkin kosketa arkielämäämme.

Kuten julkisissa liikennevälineissä. En ehkä ole ainoa, joka on huomannut, että Helsingin Sanomien mainion Erikoinen tapaus -sarjan tapahtumat sijoittuvat usein juuri liikennevälineisiin. Ja usein "erikoisen tapauksen" laukaisee "laitapuolen kulkija" tai "rantojen mies", joka käyttäytyy odotusten vastaisesti tai sanoo jotain yllättävää.

Monia vuosia sitten tuli televisiosta dramatisoitu New Yorkin metroon sijoittuva elokuva, joka perustui muistaakseni jonkun new yorkilaisen lehden ja kaupungin liikennelaitoksen ihmisiltä keräämiin metroon sijoittuneisiin tarinoihin. Tästä ehkä Hesarissakin on saatu idea vastaavanlaisen sarjan kokoamiseen. Tätä sarjaa muuten Kari Haakana osuvasti vertasi blogiin, ainoana erotuksena että Erikoista tapausta julkaistaan paperilla [Journalisti: Blogi – uusi yhteys yleisöön?].

Ja palatakseni otsikon aiheeseen, Itä-helsinkiä koskevat ennakkoluulot voi käydä tänä viikonloppuna päivittämässä Kontufestareilla. /ts

Kuka syö tänä torstaina hernekeittoa? torstai, Elo 18 2005 

Aika moni. Tätä entisaikoina paastopäivien välissä syötyä tukevaa herkkua nautitaan tänäänkin esimerkiksi Keinutien ala-asteella Helsingissä, Kouvolan lounashallissa, Hämeenlinnan Norssissa, Seinäjoen Hotelli Fooningissa, Espoossa VTTn Sodexhossa ja Vaasan Mama´s Kitchenissä.

Oman ranskalaistaustaiseen ketjuun kuuluvan työpaikkaruokalani lounasvaihtoehdot ovat tänään kana tom yumkeittoa, artisokkasalaattia, lihamureketta sienisalaatilla, ratatouillea ja kerroskiisselia jälkiruoksi. Merde! Missä ovat hernari ja pannari? Gallialaiset Chiracin kätyrit rapauttavat suomalaista ruokakulttuuria sisältä päin. Itsekin tosin nautin hernerokkani ilman läskiä ja lihaa, mutta mieluiten myös ilman porkkanaa, naurista ja kesäkurpitsaa. Siis ihan vaan herneistä tehtynä – vihjeenä teille, arvoisat laitosruokaloiden kasvisruoista vastaavat. /ts

Merirosvojako? tiistai, Elo 16 2005 

Piratismi on jo kauan tiedostettu – ja aiheellisesti – ongelmaksi. Tarkoitan tällä siis väärennettyjen tuotteiden kauppaa, en merirosvoutta.

Meni aamukaffe väärään kurkkuun kun Hesarissa tänä aamuna näytettiin erään helsinkiläisen koulun opettajia. Toisella heistä oli yllään tutunnäköinen T-paita…paidan rinnuksissa luki ”Museokamaa”. Tavanomainen lukija saattaa mennä halpaan, mutta minä en. Kyseessä oli köyhä kopio työpaikkani eli Suomen kansallismuseon luomasta paitamallista. Museon logo vain puuttui hihasta ja kirjainfontti oli muuttunut oudon kulmikkaaksi. Piratismi on todellakin uhka ja ongelma…jopa Kansallismuseon museokaupan menestystuotteelle.

Älä osta piraattia!!! Tule museokauppaan!!!

MT

Mitä tänään verkossa opin sunnuntai, Elo 14 2005 

Infoähkyä välttääkseen joutuu jatkuvasti arvioimaan kriittisesti ympärillään olevaa informaation tarpeellisuutta. Varsinkin erilaisten verkkopalveltujen käyttäjäksi rekisteröityessään ja uutiskirjeitä tilatessaan joutuu pohtimaan, maksaako vaivaa. Tämä on sanomattakin selvää, mutta sanon sen silti, sillä joskus joutuu perusasioiden äärelle. Kuten juuri äsken:

Verkko-oppiminen on asia, josta en riittävästi tiedä. Vaikka pahin hype on e-learninginkin ympäriltä häipynyt, on se kuitenkin tullut jäädäkseen – ja taitaa olla tulossa rytinällä pian julkishallintoonkin [Voimaa verkosta – valtionhallinnon verkkoulutusselvitys;  Learningbusiness.fi].

No, ei muuta kuin käyttäjäksi rekisteröitymään eOppi.net:iin, joka on "e-oppimisen vaikuttaja ja alan laajin keskusteluareena Suomessa". Kirjautumisen jälkeen minut toivotettiin nimelläni tervetulleeksi ja kysyttiin "Hallitsetko tieto- ja viestintätekniikan taidot?". Klikkaamalla OK pääsi täyttämään "osaamiskartoitusta", jossa esitettiin seuraavanlaisia kysymyksiä: "osaan sammuttaa ja käynnistää tietokoneen ja oheislaitteet", "osaan alustaa (formatoida) levykkeen", "ymmärrän tietokantaohjelmien peruskäytön" ja "osaan soittaa ja vastata matkapuhelimella". Vastausvaihtoehdot olivat kyllä, ei, en osaa sanoa. Voi jumalauta!

Osaamiskartoituksesta oli tehty yhteenveto jo viime vuoden toukokuussa, jonka mukaan parhaiten oltiin osattu mm. hiiren ja näppäimistön käyttö sekä tietokoneen sammutus; puutteita sen sijaan oli ekstranetin ja erikoisgrafiikkaohjelmien käytössä. Aha.

Seuraavan kyselyn aihe olisi ollut "Mihin suuntaan e-oppiminen on menossa?". Päin helvettiä tämän kokemuksen perusteella, jos minulta kysytään. Ja sen takiahan minä tänne kirjauduin, että saisin tietää minne e-oppiminen on menossa, älkää nyt minulta sitä kysykö.

Mutta ei se mitään, ihan opettavainen kokemus tämä oli. Taas yksi palvelu, jonka uutiskirjeen tilaamisen voi huoletta peruuttaa.

Merkillinen kone perjantai, Elo 12 2005 

Joensuun yliopiston humanistisia julkaisuja -sarjassa on julkaistu Johanna Uotisen väitöskirja Merkillinen kone — Informaatioteknologia, kokemus ja kertomus [väitöstiedote; Joensuun yliopisto]. Tutkimuksessa nostetaan esille "tietoyhteiskunnan piiloon jäävän ruohonjuuritason, pohjoiskarjalaisten
ihmisten kokemukset, käsitykset ja kertomukset tietoyhteiskunnasta sekä
informaatioteknologiasta". Väitöskirjassa käytetään ja kehitetään teknologian tutkimukseen kulttuurintutkimuksen menetelmiä. Taustalla on laaja etnografinen elämäkerta- ja haastatteluaineisto. Tutkimus tuottaa kuvaa siitä, millä tavoilla ja minkälaisin prosessein pohjois-karjalaiset ihmiset merkityksellistävät ja kesyttävät inoformaatioteknologiaa. Tutkimus liittyy monitieteiseen Tekar (teknologiapolitiikka, kansalaislähtöisyys ja arki) -tutkimushankkeeseen [lisätietoa hankkeesta].

Erittäin kiinnostavia näkökulmia. Valitettavasti vain humanistisille ja yhteiskuntatieteellisille väitöskirjoille ominaiseen tapaan tutkimusta ei ole julkaistu verkossa, vain myyntiversiona. Lisäksi saatavuus ainakin pääkaupunkiseudun kaupungin- ja yliopiston kirjastoissa on heikko. Varsinkin kun tutkimuksen aineisto ja  tavoitteet ovat liittyvät niin selkeästi siihen, miten tavalliset ihmiset tietotekniikkaa käyttävät, soisi että tutkimuksen tuloksiin olisi kaikilla parempi pääsy. Edes pari artikkelia nettiin, jooko?

Struven ketju maailmanperintölistalle keskiviikko, Elo 10 2005 

Muutama viikko sitten Unescon maailmanperintökomitea hyväksyi maailmanperintölistalle  Suomen lisäksi yhdeksän muun maan alueelle osuvan Struven ketjun [lue lisää ketjusta; Maanmittauslaitos]. Struven kolmiomittausketju on maailmanperintökohteena mielenkiintoinen, sillä se edustaa tieteen ja tekniikan kulttuuriperintöä sekä vähän poikkeavaa lähestymistapaa maailmanperintöön ja tuo näin mukavan lisän Suomen monipuoliseen kohdelistaan [katso lista; Museovirasto].

Ainakin aikaisemmin Unescon maailmanperintökohdeluetteloa on kritisoitu painottuneisuudesta eurooppalaisten kaupunkien keskustoihin, kirkkoihin ja muihin monumentteihin, mutta nyttemmin listalle on pyritty ottamaan kohteita muista maanosista ja  laajemmalla skaalalla. [Maailmanperintökohteet listana ja karttana; Unesco]

Ja kyllä! Maailmanperintäkohteista on koottu suorat linkit Googlen loistavaan Maps-palveluun [lista ja linkit; Brad Templeton]. Kuka tekisi Struven ketjun mittauspisteistä vastaavat linkit…?

Maailmanperintökohteisiin ei ehkä kannata yksittäisten ihmisten liian juhlallisesti suhtautua – "Our cultural and natural heritage are both irreplaceable sources of life and inspiration" [Unesco] – vaan pakollisten monumenttien bongailun lisäksi kartoittaa niitä arkiympäristössä sijaitsevia oman elämän kannalta merkittäviä kulttuuri- ja luonnonmuistomerkkejä.

Seuraava sivu »