Huomioita brittipopista torstai, Hei 28 2005 

Live Forever on loistava dokumentti paitsi 1990-luvun alkupuoliskon brittiläisestä pop-musiikista ja nuorisokulttuurista niin myös kyseisen ajan yhteiskunnasta ja politiikasta. Dokumentti alkaa Stone Rosesin keikasta ruohon- ja ekstaasinhuuruisella Spike Islandilla ja käy lävitse tunnetuimpia ajan bändejä kuten Blur, Oasis, Pulp, Sleeper ja Massive Attack. Brittipopin nousun aikana siirrytään Thatcherin ajasta Blairin Cool Britanniaan osittain poppareiden siivellä ja lopussa kaikille rock-dokumenteille ominaisesti huumeiden hidastamat tähdet analysoivat kameran edessä mennyttä. Useimmat haastatelluista on halunnut ottaa välimatkaa aikaan, johon kuului pahimmillaan entisten marginaalipopparien poseeraaminen Vanity Fairissa, Tony Blairin mielistely ja kokaiinijonot vessoissa. Dokumentista käy ilmi, että ilmiön leviämisessä oli suuri merkitys median tietyn musiikkigenren ympärille luomalla hypellä. Musiikkihan oli (ja on edelleen) olemassa, mutta lisäksi tarvittiin muita tekijöitä ja ennen kaikkea lehdistöä. Buumin loppuu ajoitetaan dokumentissa Dianan kuolemaan ja Robbie Williamsin vesitettyyn Oasis-poppiin.

Brittipop näkyi myös Suomessa ainakin suurimpien kaupunkien klubi- ja konserttielämän vilkastumisena. Samaan aikaanhan osui Suomen toipuminen lamasta sekä baarielämän vapautuminen. Hieman omituisia ajan ilmiöitä olivat Oasis-coverbändi No Waysiksen esiintyminen Vanhalla YO-talolla sekä Oasiksen ja Blurin välille masinoidun kaksinkamppailun innostamana jomman kumman iltapäivälehden yritys vastaavaan Egotripin ja Supperheadsin välille…

Olinhan siellä minäkin. Löysin arkistoistani muutaman flyerin, jotka skannasin ja vein Flyermaniaan. Soundcrap oli vielä kallellaan amerikkalaiseen vaihtoehtorockiin, mutta Bingo, jota pidettiin Fredrikinkadun Cafe Fredrikissä (myöh. Jump Inn) oli jo erittäin tietoisesti pop. Splendidin flyeri todistaa, että kasariklubeja oli jo vuonna 1996 (mikä siis tarkoittaa sitä, että brittipop palaa taas kohta). Pitää vielä muistaa se, että Suomen varsinainen Madchester oli tietysti Tampere.

Soundcrap22_1 Bingo22_1 Splendid22_1 Smashhits21_1

 

Poko Records muuten on julkaissut kokoelman nimeltä Sivulliset – valikoima suomalaista vaihtoehtorockia vuosilta 1985-2000.

Ai, Blur vai Oasis? Sanotaan kuitenkin Blur, ehkä esimerkiksi tämän vuoksi:

Jim stops and gets out the car,
goes to a house in Emperor’s gate,
Through the door and to his room,
Then he puts the TV on,
Turns it off and makes some tea,
Says Modern Life Is Rubbish I’m
Holding on for tomorrow.

[For Tomorrow levyltä Modern life is rubbish]

No niin, pitihän tämä testi vielä tehdä, vaikka eiköhän se selväksi tullut muutenkin…

You Are an Indie Rocker!

You are in it for the love of the music…
And you couldn’t care less about being signed by a big label.
You’re all about loving and supporting music – not commercial success.
You may not have the fame and glory, but you have complete control of your career.

[via Schizo]

Mainokset

Pääkaupunkiseudun urbaania liikennehistoriaa maanantai, Hei 25 2005 

Tässä muutama linkki pääkaupunkiseudun osittain jo hävinneitä tai uhanalaisia liikenteen ympäristöjä esittäville sivustoille:

Seisake.netin perusteellinen ja hyvin kuvitettu artikkeli Helsingin eteläisestä satamaradasta.

Helsingin yliopiston valtiotieteellisen tiedekunnan Kansalaismuisti-projektin artikkelit Malmin lentokentästä.

Helsingin kaupunginmuseon Helsingin satamien ja ahtaustyön historiaa esittelevä Taakankantajat.

Helsingin kaupunginmuseon helsinkiläisen joukkoliikenteen historiaa esittelevät sivut.

Heikki Siltalan Keimolan moottoristadioniin historiaa ja nykyhetkeä esittelevä Keimola – Moottoristadion, joka melkein katosi.

Suomen raitiotieseuran ajallisesti lyhyt, mutta sitäkin perusteellisempi Helsingin metron historiikki.

Amerikan mauttomuuksia sekä kalevalainen luxus-kota torstai, Hei 21 2005 

Kauan sitten hankin heräteostoksena mainion The Encyclopedia of Bad Tasten (HarperPerennial 1991). Kyseessä on kahden (pop)kulttuuriantropologin, Jane ja Michael Sternin johdatus amerikkalaiseen kitschiin. Kirjassa esitellään kymmeniä ilmiöitä laavalampuista ja juustospraysta Dolly Partonin ja Liberacen kautta bodaukseen ja keinonurmikoihin. Todella hauska ja asiantunteva opus americanasta, retrosta ja trashista vähänkään kiinnostuneille!

Vastaavanlaisten ilmiöiden kartoittaminen Suomesta onkin hieman hankalampaa. Aineellista kulttuuriperintöä köyhästä maassamme on viime vuosikymmenille saakka ollut sen verran vähän ja sekin vähä on ollut niin laadukkaasti suunniteltua, että siitä ei juuri camp-arvoja irtoa. Eikä populaarikulttuurimme tuotoksia voi verrata Amerikan vastaaviin. Liian helppoa toisaalta olisi mennä lähiöön tai maalaispitäjään ja nauraa kaikelle ympärilleen näkyvälle. Mauttomuuksien listaamisesta tekee vaikeaa myös se, että camp muuttuu ajan mittaan helposti cooliksi. Tästä syystä käsite mauton (samoin kuin pinnallinen) on muuttunut vanhanaikaiseksi.

Yleensä on turvallisempaa leimata mauttomaksi mielummin joku varakkaiden suosima turhake kuin köyhälistön. Perinteentutkijoiden harrastuksiin kuuluu folklorististen eli alkuperäisestä yhteydestä irroitettujen ja nykypäivään tuotettujen perinteisten elementtien bongailu. Mm. näillä perusteilla Desktopin ehdotus Mauttomuuksien Suomen-listalle on kesän hittituote grillikota. Siinäpä pihavaruste joka istuu tyylikkäästi joka maisemaan – kaupunkiin, mökille, maalle! Vihdoinkin voi grillata ympäri vuoden – eikä tarvitse olla ulkona! Grillikodan mauttomuus-sijoitusta edesauttoi Kotamestarit, joka valmistaa mm. Lieto Lemminkäisen kotaa: "Jo aikanaan kalevalassa Lieto Lemminkäinen, kaihomielinen kaunosielu, halusi nauttia elämästä. Luxuskota takaa tämän nautinnon" sekä Seppo Ilmarisen saunakotaa: "Esi-isiemme rakentamat ensimmäiset hirsitalot syntyivät samoihin aikoihin, kun kalevalan kunnaat" – eikä siinä vielä mitään (’tässä nyt mitään perinnepoliiseja kuitenkaan olla’), mutta kun kotisivujen katalogista löytyy vielä grillikota Kimi-edition, ollaan reilusti campin paremmalla puolella:

Kimin & Jennin Virallinen Lausunto Kotamestareiden häälahjasta:

Juhlapaikalla Vanajalinnassa ehdimme ihastella Kotaa, tietämättä vielä, että se on meidän häälahjamme. Hiukan pettyneeseen äänensävyyn Kimi totesikin "- Ai , Vanajalinnakin on hommannut jo kodan."

Olimme ehtineet tutustua ja ihastua Lieto Lemminkäisen grillikotaan viime vuonna Matti isän ja Paula äidin kotona.

Kimi -Edition on kuitenkin jotain ihan muuta, kuin tavallinen grillikota.
Se on todella upea luksusluokan kota. Jenni ihasteli kodan vaaleasta gobeliinistä toteutettua sisustaa sekä pellavatyynyjä. Varustelussa Emäntää muistettiinkin mm. Noitarummulla ja isäntää Komealla Lapin Leukulla.

Hääjuhlassamme kodassa viihtyi yhtäaikaa parikymmentä henkeä mm. Teemu Selänne sekä Jari Kurri.

Kiitokset Kotamestareille ihanasta häälahjasta. Tämä on luksusta!
Erityiskiitokset Petri Juntikalle ja Janne Kunnarille loistavista harjakaisista porkkalassa.

-Kimi & Jenni


[Kuva: Lieto Lemminkäisen kota, Kotamestarit]

Make hay, not war tiistai, Hei 19 2005 

Tartutaan nyt haasteeseen kun sellainen kerran saadaan ja kerrotaan Kirjastotädille ja muille kiinnostuneille hieman heinänteosta, lähteenä Ilmar Talven Suomen kansankulttuuri (Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Toimituksia 514.).

Eläinrehua on Suomessa 1800-luvun loppupuolelle saakka viljelty lähinnä luonnonniityillä. Heinänkorjuun tärkein työväline oli tietysti viikate, aluksi lyhyt väärävartinen, sittemmin pidempivartinen. Tällä menetelmällä heinää korjattaessa niittäminen aloitettiin tavallisesti aikaisin aamulla, jolloin heinä oli kasteen pehmittämää.

Heinää alettiin viljelemään pelloilla 1890-luvulta lähtien, mikä lisäsi heinän tuotantoa huomattavasti. Tällöin oli jo käytössä niittokoneitakin. Heinää kuivatettiin sitten eri tavoin, varsinaiset heinäseipäät yleistyivät vasta 1920-luvulla.

Kirjastotäti taitaa olla siis oikeassa arvellessaan, että heinää nostettiin seipäille sekä kuivana että tuoreena. Mutta jos jolla kulla on lisättävää tähän pinnalliseen briiffaukseen, kommenttinappi on käytössänne!

Ja nythän elämme Naisten viikkoa, joka alkaa 18. ja päättyy 24.7. Heinätöiden parhaaseen aikaan on pelätty sateita, jotka on sitten laitettu kunkin nimipäivän viettäjän piikkiin.

Ossaakko nää haitekkia? eli itsetarkoituksellinen postaus Rotuaarilta perjantai, Hei 15 2005 

Tässä sitä istutaan Riikan kanssa Oulun Rotuaarilla kahvila Bisketissä iBookki sylissä ja bloggataan siitä kuinka on siistiä bloggata langattomasti ulkona! Jännää, että mitä lähemmäs ihoa teknologia tulee, sitä vapaammaksi ja riippumattomammaksi olonsa tuntee…

Oulu aikoo 400-vuotisjuhliensa kunniaksi rakentaa langattoman verkon koko keskustan alueelle. Jotenkin se tuntuu hienolta idealta ja varsinkin sopivalta tähän pohjoiseen kaupunkiin.

Elävää historiaa Blogosfäärissä tiistai, Hei 12 2005 

Blogilistan historia ja kulttuuri -aiheisilla blogeilla surffaillessani osui silmiin, että monet ovat blogganneet Turun keskiaikaisista markkinoista.

Memoria Volatiliksen Jussin ja Pagistaan-blogin Pagisijan postaukset innostivat minutkin suunnittelemaan ensi kesän Turun-visiittiä keskiaikamarkkinoiden aikaan – ettei nyt aivan nojatuoliantropologin (tai "laajakaista-antropologin") tasolle jää tämä osallistuminen. Turun keskiaikamarkkinat tuntuvat keräävään yhtä lailla sekä innokkaita asianharrastajia että ns. suurta yleisöä, mikä on hieno asia. Nuoreen kaupunkikulttuuriin keskittyvän B-kerhon Anna Lehtonen tosin kysyy ihan perustellusti, onko välttämättä mielekästä kiinnittää Turun imagoa voimakkaasti juuri historiaan, varsinkin keskiaikaan.

Omaan suomalaisten historiakohteiden TOP 3:een mahtuu turkulainen Luostarinmäen käsityöläismuseo, jossa vaikuttavinta on alkuperäinen miljöö ja sisustetut rakennukset sekä varsinkin käsityönäytökset.

Erilaiset historiaan enemmän tai vähemmän luontevasti kiinnitetyt tapahtumat ovat yksi ilmenemismuoto Luovasta taloudesta, josta Luova talous-blogin Laura on luvannut ottaa selvää. Ilmiö on kiistämättä olemassa ja sen sisältöä on pyritty määrittelemään väsyksiin asti, mutta onko sen merkitys sellainen jollainen kulttuuriväki sen haluaa olevan, jää nähtäväksi.

Ja mikäli historian elävöittäminen ja siihen liittyvät ilmiöt kiinnostavat, kannattaa tsekata vaikkapa viikinkiajan elävöittämisyhdistys Harmaasusien sivut sekä larpahtavien susinarttujen Tiukun ja Meepin blogit.

Mikä oli Saarniemen Slangi-Kalevala? maanantai, Hei 11 2005 

Palataan vielä lukioaikaiseen äidinkielenopettajaani Timo Saarniemeen, jonka muistokirjoitus  oli vihdoin tämän päivän Helsingin Sanomissakin. Kirjoituksessa mainittiin Saarniemen ideoima Slangi-Kaleva, josta Teksi itse kertoi 50-vuotisjuhlakirjassaan Oman itsensä sankari (Äidinkielen Opetustieteen Seura ry:n tutkimuksia 7) seuraavasti:

Vapaaniemen yhteiskoulun viimeisenä keväänä 1977, jolloin opetin vielä ns. keskikoulun viidensiä luokkia, tein opettajanurani merkittävän innovaation näiden kahden oppivelvollisuusluokan voimin. Loimme "Slangi-Kalevalan" eli selostimme Kalevalan 50 runoa suorasanaisesti – kielimuotona nuorisoslangi.—

Äidinkielen opettajain liitto (ÄOL) halusi "Slangi-Kalevalan" monistesarjaansa, äidinkielen opttajat olivat siitä kiinnostuneita. Niin kesä- kuin talvipäivilläkin tästä espoolaisten lähiönuorten "Kalevala-Kaapoksesta" tuli pienoinen myyntimenestyskin. Minun osaltani oli ollut olla "Lönnrot" eli aineiston kokoaja ja julkaisija.—

YLEn Aikaisen toimittja Ritva Uusimäki kutsui minut Kalevalanpäivänä 1992 lukemaan "Slangi-Kalevalaa" ja näin minä luin: "Lemminkäinen tulee geimeihin ja rupee leikkimään kovista. Äijältä palaa proput, kun ei voita Lemminkäistä sanasodassa, ja ne alkaa fragaamaan. Lemminkäinen stikkaa äijää lakulla kaaliin ja äijä pääsee kunniavieraaks omiin monttubailuihin. Äijän eukko kerää raggareita Lemminkäisen kimppuun." Tekstinäyte on Kalevalan 27. runon slangiversiota. Onko tämä rienausta vai hauskaa nykykieltä?

Benrope kiinnittää huomiota siihen, miten puiseva nekrologi tästä värikkäästä hahmosta on kirjoitettu. Totta, luulenpa kyllä että opettajakollegat halusivat tällä kertaa tuoda tarkoituksella esille "asiallisemman" puolen tästä monipuolisesta persoonasta, joka on leimattu liian usein huvittavaksi hörhöksi.

Saarniemi, intohimoinen mielipidekirjoittaja, ideoija, keskustelija ja nykyhetken dokumentoija, olisi muuten ollut todennäköisesti erittäin kova bloggaaja mikäli olisi ehtinyt asiaan perehtyä.

Seksuaalivähemmistöjen historiaa museossa & gradu verkkonäyttelyistä perjantai, Hei 8 2005 

Työväen keskusmuseossa on avautunut seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen historiaa Suomessa esittelevä näyttely Vaarin paketti ja sateenkaarinappi. Kyseessä on ensimmäinen tätä teemaa käsittelevä näyttely Suomessa. Oli siis jo aikakin. Kyse on saavutettavuudesta, joka on paljon muutakin kuin kynnysten poistoa ja pistekirjoitusta. Kulttuurisella saavutettavuudella tarkoitetaan sitä, että kulttuuritarjonnan sisällöissä pitäisi huomioida erilaisten (vähemmistö)ryhmien ja yhteisöjen omat (ala)kulttuurit, kuten Valtion taidemuseon Kulttuuria kaikille -sivusto tietää kertoa.

Työväen keskusmuseon tuore johtaja on Kalle Kallio, joka muuten on tehnyt juuri kasvatustieteen sivugradun aiheesta Museoiden verkkonäyttelyt historian oppimateriaalina(PDF). Desktopilla nostetaan välillä esille verkkonäyttelyiden helmiä, mutta tämän tutkimuksen ansiosta saa kattavan kokonaiskuvan aiheesta. Tutkimusaineistona on ollut 121 ennen vuotta 2005 julkaistua verkkonäyttelyä. Karkeasti voi tiivistää, että verkkonäyttelyt noudattavat yleensä fyysisen näyttelyn konventioita ja pääpaino on ollut tutkimustiedon siirtämisessä verkkoon, eikä opetuksen tarpeita ole huomioitu kunnolla. Sisältöanalyysi tarjoaa monia kiinnostavia näkökulmia verkkonäyttelyiden tyypillisiin piirteisiin:

Kun historiallisia verkkonäyttelyitä tarkastellaan kokonaisuutena, voidaan selvittää, miten historian uudet tutkimussuuntaukset näkyvät tarjonnassa. Viimeisen parinkymmenen vuoden aikana vahvasti nousseita uuden historian alueita ovat olleet muun muassa naishistoria, mikrohistoria, mentaliteettien historia ja psykohistoria. Tällaisista uusista lähestymistavoista ei ole verkkonäyttelyissä jaälkeäkään. Toisaalta monet perinteisemmät historian tutkimushaarat, kuten oikeushistoria ja kirkkohistoria, loistavat poissaolollaan. Sen sijaan museoalan keskeiset painotukset tulevat selvästi esiin: esimerkiksi kasvava kiinnostus rakennettuun ympäristöön näkyy myös verkkonäyttelytarjonnassa. s. 63

Seksuaalivähemmistöjen historiaa museossa & gradu verkkonäyttelyistä perjantai, Hei 8 2005 

Työväen keskusmuseossa on avautunut seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen historiaa Suomessa esittelevä näyttely Vaarin paketti ja sateenkaarinappi. Kyseessä on ensimmäinen tätä teemaa käsittelevä näyttely Suomessa. Oli siis jo aikakin. Kyse on saavutettavuudesta, joka on paljon muutakin kuin kynnysten poistoa ja pistekirjoitusta. Kulttuurisella saavutettavuudella tarkoitetaan sitä, että kulttuuritarjonnan sisällöissä pitäisi huomioida erilaisten (vähemmistö)ryhmien ja yhteisöjen omat (ala)kulttuurit, kuten Valtion taidemuseon Kulttuuria kaikille -sivusto tietää kertoa.

Työväen keskusmuseon tuore johtaja on Kalle Kallio, joka muuten on tehnyt juuri kasvatustieteen sivugradun aiheesta Museoiden verkkonäyttelyt historian oppimateriaalina(PDF). Desktopilla nostetaan välillä esille verkkonäyttelyiden helmiä, mutta tämän tutkimuksen ansiosta saa kattavan kokonaiskuvan aiheesta. Tutkimusaineistona on ollut 121 ennen vuotta 2005 julkaistua verkkonäyttelyä. Karkeasti voi tiivistää, että verkkonäyttelyt noudattavat yleensä fyysisen näyttelyn konventioita ja pääpaino on ollut tutkimustiedon siirtämisessä verkkoon, eikä opetuksen tarpeita ole huomioitu kunnolla. Sisältöanalyysi tarjoaa monia kiinnostavia näkökulmia verkkonäyttelyiden tyypillisiin piirteisiin:

Kun historiallisia verkkonäyttelyitä tarkastellaan kokonaisuutena, voidaan selvittää, miten historian uudet tutkimussuuntaukset näkyvät tarjonnassa. Viimeisen parinkymmenen vuoden aikana vahvasti nousseita uuden historian alueita ovat olleet muun muassa naishistoria, mikrohistoria, mentaliteettien historia ja psykohistoria. Tällaisista uusista lähestymistavoista ei ole verkkonäyttelyissä jaälkeäkään. Toisaalta monet perinteisemmät historian tutkimushaarat, kuten oikeushistoria ja kirkkohistoria, loistavat poissaolollaan. Sen sijaan museoalan keskeiset painotukset tulevat selvästi esiin: esimerkiksi kasvava kiinnostus rakennettuun ympäristöön näkyy myös verkkonäyttelytarjonnassa. s. 63

Takauma lohipyöryköitä edeltävään aikaan sekä nopea leikkaus Blogilistalle tiistai, Hei 5 2005 

Kansatieteilijän desktoppi täytti juuri vuoden, minkä kunniaksi osoitan hieman respectiä blogimme kummisetää Kustaa Vilkunaa ja erityisesti hänen artikkelikokoelmaansa "Kansatieteilijän työpöydältä" kohtaan. Esimerkkinä Vilkunan tutkimusaiheista ja käsittelytavasta käyköön alunperin Kalevalaseuran vuosikirjassa 1954 julkaistu artikkeli "Lohenkalastus kokonaisuutena", jossa Vilkuna kuvaa lohenkalastusta Tornionjoella keväästä syksyyn erilaisilla pyyntivälineillä.

Kuvaus alkaa jäiden murtumisesta, jolloin lohi saapuu merestä joen suulle ja lähestyy ensin rantoja pitkin ennen nousemistaan virtaan. Tällöin kalastajat laskevat niemiin ja karien nokkaan verkkoja, joiden mutkiin kalat eksyvät kiinni. Jokeen saavuttuaan lohi ui aluksi pitkin rantoja, sillä tulvan aikana virta keskellä on liian voimakas. Nyt kalastajat rakentavat pieniä rantapatoja, joihin asetetaan virran voimakkudesta riippuen pyydykseksi esimerkiksi merta, rysä tai verkko.

Myös lippoa käytetään koskien rannoilla:

On merkillistä nähdä, miten valkoisena kuohuvan suuren kosken rannalta mies painaa veteen pienen lipon ja voi nostaa sillä suuren lohen. Miten hän löytää sen? Hän tietää, että sillä kohtaa veden alla on pohjassa kuoppa, jonne rantaan uiva ja virran painetta vastaan taisteleva lohi asettuu lepäämään. Ylitse virtaa vesi rajusti mutta kuopassa on aivan tyventä kuin tuulenshuojassa. Täältä kalastaja nostelee lepääviä ja väsyneitä lohia kuin varastosta.

Tulvan laskeuduttua lohi katoaa rantavedestä ja alkaa uida keskellä virtaa. Silloin rantapadot puretaan ja aletaan rakentaa suuria väyläpatoja keskelle virtaa. Joen kohdasta, virtauksesta ja pohjanmuodosta riippuen käytetään padossa pyydyksenä esimerkiksi rysiä, lanoja tai pitu-häkkejä.

Tällä tavoin pyydystetään lohta heinäkuun lopulle saakka, jonka jälkeen lohi muuttaa käyttäytymistään. Se ei enää pyri ylöspäin virrassa, vaan uiskentelee levottomana sinne tänne joessa. Nyt voidaan käyttää esimerkiksi yöaikaan saarua eli uittoverkkoa, jota kaksi miestä vetää veneen mukana.

Elokuun lopulla lohi sitten lakkaa kokonaan liikkumasta ja alkaa makailla tyvenessä suurten kivien ja niemien suojassa. Tällöin aletaan käyttämään tavallisia verkkoja, joihin lohi ui, jos vähänkin liikkuu. Syyskuun jälkipuolella lohi katoaa lepopaikoistaan, kansan mukaan lohi pelkää ruskan outoa väriä, eikä sitä saa millään pyydykseen.

Viikon parin kuluttua lohi yhtäkkiä ilmestyy matalille sorapohjaisille virtapaikoille ja aloittaa kutunsa. Lohet uivat parvina pinnan läheisyydessä ja ovat varomattomia. Kalastajat kerääntyvät samoille paikoille veneillään ja ahraimilla eli arinoilla keihästävät suuret määrät kutevia lohia.

Tämän jälkeen vedet jäätyvät ja lohi palaa myötävirtaan mereen. Sopiviin koskiin asetetaan pitkiä säkkimäisiä ruonia, joiden pohjalle virran paine vangitsee lohia.

Puolen vuoden aikana lohi on siis tarjonnut toimeentulon kalastajilleen, jotka ovat tarvinneet lukuisan määärän erilaisia pyydyksiä. Vilkuna lopettaa artikkelinsa funktionalismin mukaisiin loppupäätelmiin:

Esineen muotoa ja käyttömenetelmiä on mahdoton selittää tuntematta mitä tarkimmin paikalliset tekijät, so. koko funktio, tehtävä, johon esine ja menetelmä kuuluvat, sillä ympäristön tekniikan ja olosuhteiden sanelema tarkoituksenmukaisuus on hallitseva piirre kaikille yksinkertaisimmillekin pyynti- ja työkaluille ja niiden käyttömenetelmille.

Desktopin yksivuotissynttäreihin ajoittui myös Blogilistan uudistuminen. Nyt listalta voi etsiä mieleisiään blogeja – joita tällä hetkellä on 2289 kappaletta – avainsanaluokituksen mukaisen hakemiston perusteella tai väijyä top-listaa. Mikäli haluaa seurata säännöllisemmin blogeja, kannattaa tehdä itselleen tunnukset blogilistalle ja merkitä kiinnostavat blogit suosikeikseen, jolloin suosikkilistalla näkyy, onko blogia päivitetty eli kannattaako sitä käydä katsomassa.

Tilaajamääriin perustuvalla top-listalla Desktopin sijoitus on tällä hetkellä 420 ja Kuumalla listalla lämpötila-indeksi on 39,7, mikä oikeuttaa sijaan 309. Nedstatin tilastojen mukaan kävijöitä on päivittäin muutamasta muutamaan kymmeneen päivittäin, ihan päivitystahdista tai mahdollisista linkkauksista riippuen. Kuukausitasolla tämä tekee muutamia satoja käyntejä. Mukavia lukuja, toivottavasti olette löytäneet täältä viihdyttäviä, hyödyllisiä tahi yllättäviä juttuja!

Seuraava sivu »