1990-luvun alussa lama vei lähiöiden ostoskeskuksista pankkikonttorit ja toi tilalle kapakat, kirpputorit ja videovuokraamot. Nyt kaupan keskusliikkeiden tehokkuusajattelu vie ruokakaupat ostareilta kehä- ja ohitusteille ja kuluttajat seuraavat autoinensa marketeihin halvan maidon ja banaanien perässä.

Lähiostareiden merkityksen kasvu on kuitenkin tuleva trendi. Helsingin kaupunginmuseo nosti ostareiden suojeluarvot julkisuuteen juuri sopivalla hetkellä tutkimuksessa Ostari – lähiön sydän. Kaupunginosien kehittämisverkosto puolestaan on ehdottanut lääkkeeksi ostarien hiipumiseen mm. elektronista kauppaa ja langatonta verkkoa sekä mielenkiintoisimpana ideana ns. kolmansien paikkojen luomista kodin ja työpaikan lisäksi esimerkiksi niveltämällä kulttuuripalveluja keskuksiin.

Idea voisi toimia. Aina välillä Suomeen haikaillaan etelänmatkoilta tuttuja piazzoja ihmisten kokoontumispaikoiksi, mutta onhan meillä ostarit! Esimerkiksi Helsingin Kontulan (huom. Senni Timosen haastattelu!) ostari on erittäin vilkas ja elinvoimainen paikka, missä yhdistyy kaupanteko sekä asukaslähtöinen kulttuuritoiminta omaleimaiseksi kokonaisuudeksi. Pohjois-Vuosaaren ostarille puolestaan avattiin juuri kotoisan näköinen kirppiksen, kahvilan ja kukkakaupan yhdistelmä.

1950-luvun lähiöt ovat jo trendikkäitä, 60-luvun ja osittain myös 70-luvun parhaat seuraavat pian perässä. Tässä valossa tuntuikin hämmästyttävältä luke Helsingin uutisista 1.5.2005 uutista, joka oli otsikoitu "Asukkaat eivät halua lähiöprojektia Tapulikaupunkiin". Tapulikaupunki-seura oli jutun mukaan huolestunut lähiöprojektin laajenemisesta kaupunginosaan, ja selittänyt lähiöprojektin haittaavan alueen imagon parantamista kaupunginhallitukselle osoitetussa kirjeessään:

Lähiö-sana on vakiintunut niin arkikielessä kuin asiantuntijoidenkin puheessa tarkoittamaan aluetta, joka on jollain tapaa ongelma.

Kaiut 70-luvun lähiökeskustelusta kantautuvat näköjään pitkälle.

Mainokset