Joulukuun Hesarin kuukausiliitteen artikkelissa ”Miltä Suomi näyttää?” Ilkka Malmberg kirjoitti ansiokkaasti 2000-luvun suomalaisesta maisemasta, joka on aika kaukana kansaalisromantikkojen Suomi-kuvasta. Itsekin sivusin aihetta taannoin lanseeratessani termin ”kansanmaisema”.
Varsinkin Malmbergin kuvaukset suomalaisen kodin äänimaisemasta olivat oikein kotoisia:

”Kahvinkeittimen pulputus, mikron kilahdus, tekstiviestin piipahdusparit, tv-uutisten tunnari. Risteilylaivan kutukuttava alkutärinä ja tax-freehyllyjen tärinä. Ja tietysti se löylyn suloinen sihahdus, sähkökiukaan verkkainen naksahtelu.”

Maiseman muutoksesta kirjoitettiin – joskin vähän valistavampaan sävyyn – myös parikymmentä vuotta sitten, jolloin julkaistiin Suomen Rakennustaiteen museon näyttelyyn pohjautuva teos ”Miltä näyttää maamme”. ”Tavallinen Suomi näyttää pahalta”, kuului kirjan tyly tuomio:

”Maaseudulla, jota vielä 1950-luvulla esiteltiin hyvin hoidetun maan perustana, ovat näkymät raaimmat ja synkimmät. Samalla kun viritetään perinnejuhlia, pelimannifestivaaleja ja tanhuja, samalla maaseudun kulttuurimaisema ja rakennettu ympäristö saavat jäädä oman onnensa nojaan.”

Kukas niistä vanhoista talonröttelöistä kun nyt Scorpparit soittavat kyläkaupan pihalla ja kyläkauppareissulla voi poiketa vaikka Ala-Härmän PowerParkissa

Mainokset